Vastuul­lisuus

Vastuullinen liiketoiminta on lain mukaista, moraalisesti hyväksyttävää sekä yhteiskunnan arvojen mukaista. Vastuullisuus on meille tärkeää ja arvioimme kaikkia toimintojamme ympäristön, yhteisöllisyyden ja hyvän hallintotavan näkökulmista.

QMG on ylpeä talotekniikka-alan mahdollisuuksista toimia vastuullisesti muun muassa energiakysymyksissä. Pystymme vaikuttamaan merkittävästi rakennusten energiatehokkuuteen, turvallisuuteen ja kustannustehokkuuteen koko niiden elinkaaren aikana.

Tunnemme parhaat käytännöt kaikkien talotekniikkalajien osalta. Otamme käyttöön uusia teknologisia ratkaisuja, kun ne ovat kokonaistaloudellisia ja tuottavat hyötyjä asukkaille, omistajille ja yhteiskunnalle.

Kuulumme pohjoismaiseen Nimlas-konserniin. Pääomistajamme KLAR Partners julkaisee vuosittain vastuullisuusraporttia, johon sisältyy tiedot myös Nimlas Groupista.

QMG:n vastuullisuusasioista vastaava johtaja Matti Ranne antaa mielellään lisätietoja.

Yhtiömme asiantuntijat auttavat löytämään parhaita energiaa säästäviä ja kestäviä talotekniikkaratkaisuja.

Liikenne sähköistyy

Rakennukset ja liikenne aiheuttavat merkittävän osan Suomen CO2-päästöistä. Haluamme olla mukana kamppailussa päästöjen vähentämiseksi. Asennamme ajoneuvojen latauspisteitä yhteistyössä Plugit Finlandin kanssa.

QMG tukee asiakkaidensa ympäristö­tavoitteita

Aurinkosähköjärjestelmät ja niihin liittyvä suunnittelu ja asennus ovat keskeinen palvelualue, johon konsernissa panostetaan voimakkaasti lähivuosina.