Parmaco ja Mikenti jatkavat yhteistyötään

Moduulirakennukset ovat kaivattu vaihtoehto rakentamiseen. Kunnat ja muutkin kiinteistönomistajat tarvitsevat muuntojoustavia rakennuksia, koska tilatarpeet muuttuvat ja ihmiset liikkuvat.

Siihen tarpeeseen ovat syntyneet liikuteltavat moduulirakennukset, joiden markkina kasvaa vuosi vuodelta. Leppävirralla, Pyhäjoella ja Hämeenlinnassa toimiva Parmaco on toimittanut asiakkailleen jo 280 000 neliömetriä vuokrattavia tiloja Suomeen ja 50 000 neliömetriä Ruotsiin. Muuntojoustavuuden lisäksi rakennuksilla on pitkä elinkaari, sillä vanhimmat ja kunnostetut Parmacon moduulirakennukset ovat palvellet jo 40 vuotta.

– Meidät tunnetaan koulurakennuksista, mutta valikoimamme laajenee muun muassa sote-sektorin rakennuksiin, terveyskeskuksiin ja paloasemiin. Toimitamme myös jopa 8-kerroksisia asuintaloja, kertoo Parmacon Leppävirran tehtaan tuotantojohtaja Ismo Koponen.

– Viime vuonna Parmaco osti Hämeenlinnassa Fixcelin, jonka teräsrakenteiset moduulirakennukset kasvattavat tarjoomaamme uudella Parmaco Health -nimellä, Koponen jatkaa.

Mikenti on Parmacolle talotekniikan pitkäaikainen kumppani

Mikenti on tarjonnut Parmacolle LVI-tekniikan suunnittelu- ja asennuspalveluita jo vuosikymmenien ajan sopimuskumppanina. Onnistumisia tuotetaan yhteisen kehittämisen kautta.

– Toimintaperiaatteemme on asiakaslähtöisyys. Sille perustuu koko toimitusprosessimme. Valmistus- ja asennustiimit kehittävät tekemistään osa-alueittain sekä säännöllisissä työpalavereissa. Vastikään kävimme yhdessä läpi ESG- eli vastuullisuusasioiden huomioon ottamista. Jatkuva kehitystyö tarkoittaa, että osaamisemme uudistuu koko ajan, tiivistävät Ismo Koponen ja Mikentin LVI-urakoinnin johtaja Petri Pajunen.

Päivittäinen tekeminen ja yhteistyön laatu ratkaisee lopulta kaiken. Yksi tärkeimpiä huomion aiheita on aikataulujen pitävyys, sillä moduulituotanto toimii kuin autotehdas, jossa tavaravirrat ja työvaiheet niveltyvät toisiinsa.

– Sujuvat prosessit takaavat, että pystymme tarjoamaan 3–4 kuukauden toimitusaikoja, kun paikalla rakentaminen saattaa kestää 3–4 vuotta. Toimitustemme pitää olla nopeita, kustannustehokkaita ja varmoja, Ismo Koponen painottaa.

– Yhteisiä tavoitteitamme lähivuosille ovat moduulirakennusten valikoiman ja volyymin kasvattaminen sekä viennin lisääminen, Koponen ja Pajunen lausuvat.

Kumppanien keskinäinen arvostus on tärkeää

Pitkäaikaisena LVI-urakoinnin kumppanina Mikenti hallitsee paitsi asennuksen ja kehittämisen, myös tarjoaa kaivattua joustoa Parmacon asiakastoimituksiin.

– Kalenteri luonnollisesti ohjaa asiakkaiden tilan tarpeita. Esimerkiksi suurin osa koulu- ja päiväkotitilojen luovutuksista tapahtuu elokuun alussa tai joulun tienoissa. Silloin tarjoamme vahvaa asennuskapasiteettia ympäri maata, sanoo Petri Pajunen.

QMG:n eli Quattro Mikenti Groupin kasvu Mikentin taustalla on ollut myös tervetullutta. Henkilöresurssien lisäksi konserni hyödyttää Parmacoa paranevien hankintaehtojen muodossa. Mikenti on ollut QMG-konsernin ydin, se lyhenteen M-kirjain, josta se on kasvanut 40 yrityksen kokonaisuudeksi Suomessa.

Pitkään Parmaco-yhteistyössä mukana ollut Petri Pajunen nostaa esille tärkeän näkökulman henkilöstön kannalta. Laadukas ja arvostava kumppanuus luo myös työhyvinvointia.

– Olemme panneet tyytyväisinä merkille, että pitkäjänteinen yhteistyömme Parmacon kanssa on LVI-asentajille vetovoimatekijä. Joitakin mikentiläisiä on käynyt välillä maailmalla, kun elämäntilanne on muuttunut, ja kotiseudulle palatessaan halunnut tulla uudestaan tänne moduuliosaajiksi, Petri Pajunen toteaa. 

Uusimmat artikkelit

Räätälöity projektipäällikkökoulutus antoi uusia eväitä ja tuotti näkyvää tulosta

Kylmälaitteiden asennukseen, huoltoon ja korjaamiseen erikoistunut Kylmäkolmonen toteutti yhdessä Voimavarasi Oy:n kanssa asentajasta projektipäälliköksi -koulutuksen.…

QMG mukana luomassa energisoivaa Original Sokos Hotel Royal -elämyshotellia Vaasaan

Osuuskauppa KPO uudistaa vaasalaishotelli Original Sokos Hotel Royalin täysin vuosien 2023–2025 aikana. Uudistustyöt tehdään vaiheittain,…

Kirsi Aropaltio nimitetty QMG:n henkilöstöjohtajaksi

Talotekniikkakonserni QMG:n uutena henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aloittaa 14.2.2024 Kirsi Aropaltio. Hänellä on vahva kokemus…