Kymenlaakson monipuolisin LVI-urakoitsija liittyy QMG-konserniin
Talotekniikkakonserni QMG ostaa Kouvolassa KVL Putki- ja Poltinhuolto Oy:n, joka tarjoaa seudun monipuolisimmat LVI-palvelut. Siitä tulee QMG:n viideskymmenes tytäryhtiö.
KVL Putki- ja Poltinhuolto (KVL) tarjoaa laajaa LVI-palvelukokonaisuutta taloyhtiöille, teollisuudelle ja toimitilakiinteistöille sekä julkisen sektorin kiinteistöille. Kohteet ovat joko uudisrakennuksia, saneerausprojekteja tai huoltosopimusten piirissä. Myös kotitalouksia on jonkun verran asiakkaina lämpöpumppujen ja poltinhuollon puolella.
Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä
31.7.2023 päättyneellä tilikaudella KVL:n liikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllistää 13 LVI-ammattilaista. Yhtiö jatkaa yrityskaupan jälkeen toimintaansa omalla nimellään ja y-tunnuksellaan, ja koko henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä. Yrittäjät Mikko Karhu, Tuomas Karhu ja Kimmo Sipura liittyvät QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin omistajaohjelmaan.
– Kouvolan kokoisessa kaupungissa LVI-yritys menestyy laajalla palveluvalikoimalla, joten olemme rakentaneet erikoisosaamista muun muassa kylmälaitetöihin sekä öljy- ja kaasupoltinhuoltoihin. Poltintekniikan tarve ei ole katoamassa lähitulevaisuudessa, joten asentajatiimillämme on kaikki keskeiset tekniikat hallussa, toimitusjohtaja Mikko Karhu luonnehtii.
– Haluamme pitkiä asiakassuhteita, joten olemme aina painottaneet hyvää asiakaspalvelua ja huolellista työtä. Puhelimeen vastataan ja ihmisistä välitetään, Karhu jatkaa.
Yhteinen sävel QMG:n kanssa löytyi helposti
KVL otti itse yhteyttä QMG-konsernin johtoon, ja keskustelu eteni varsin nopeasti.
– Yhteinen sävel löytyi yllättävänkin helposti. Meistä QMG oli kiinnostava, ja QMG puolestaan arvosti tekemäämme työtä ja antoi hyvää palautetta liiketoiminnastamme. Tunnistimme, että saisimme sieltä juuri sitä strategista tukea, mitä kaipasimme. Lisäksi liittyminen toisi henkilöstölle kehitysmahdollisuuksia ja perustajille laajan kontaktipinnan QMG:n muihin yrittäjiin, Mikko Karhu kuvailee.
– KVL:lla on hyvä tekemisen meininki. Yhtiötä on kehitetty määrätietoisesti alueen markkinajohtajaksi. Maine seudulla on vahva. Perustajien lisäksi alkuvuosina yrityksessä työskenteli Karhun veljesten isä, joka on kokeneena LVI-ammattilaisena varmasti antanut arvokkaita neuvoja. Hienoa saada KVL mukaan joukkoomme, kun vahvistamme asemaamme Kaakkois-Suomessa, sanoo QMG:n palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Pöykkö.
– Meillä on tässä itse asiassa vähän juhlan aihetta – eräänlaiset viisikymppiset, sillä QMG:lla on nyt koossa viisikymmentä tytäryhtiötä. Kymenlaaksossa KVL on QMG:n ensimmäinen LVI-yhtiö. Sähköurakointia maakunnassa tekevät QMG:n yhtiöistä Kuusitunturi Lahti sekä Quattroservices Kaakkois-Suomi, QMG-konsernin toimitusjohtaja Tiina Koppinen toteaa.
Kuvassa vasemmalta KVL:n Mikko Karhu, QMG:n Toni Ranta ja Tiina Koppinen, KVL:n Kimmo Sipura ja Tuomas Karhu sekä QMG:n Pekka Pöykkö. Vantaan Elannontiellä toimii yhdeksän QMG:n palveluliiketoimintaan keskittyvää yritystä.
Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, liiketoimintajohtaja, QMG, pekka.poykko@qmg.fi, 050 432 4482
Mikko Karhu, toimitusjohtaja, KVL Putki- ja Poltinhuolto Oy, mikko.karhu@putkijapoltinhuolto.fi, 040 6804630
KVL Putki- ja Poltinhuolto lyhyesti
KVL Putki- ja Poltinhuolto Oy on Kymenlaaksossa toimiva, vuonna 2011 perustettu monipuolinen LVI-alan palveluyritys. KVL myy, asentaa ja huoltaa LVI-järjestelmiä, lämpöpumppuja, öljy- ja kaasupolttimia sekä kylmätekniikkaa. Yhtiön asiakkaita ovat kotitaloudet, yritykset, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit Kouvolan ja lähikuntien alueella.
KVL:n pitkä kokemus putkitöistä, poltinhuolloista ja lämmitysjärjestelmistä takaa monipuolisen osaamisen sekä kestävät, oikeaoppiset työtavat. Yhtiön toimipaikka on Kouvolassa, ja se työllistää 13 LVI-ammattilaista. Liikevaihto oli 31.7.2023 päättyneellä tilikaudella 2,7 miljoonaa euroa.
Lisätietoja verkkosivuilta www.putkijapoltinhuolto.fi
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu 50 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2023 QMG:n liikevaihto oli 270,1 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.
QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 500 henkilöstöomistajaa.
Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4000 talotekniikka-ammattilaista yli 120 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla markkinoiden vastuullisin talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan ympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma).
Lisätietoja verkkosivuilta www.nimlasgroup.com
Uusimmat artikkelit
QMG laajentaa Satakuntaan – Insinööritoimisto Unto Rantanen sekä Ilmastointi ja Pelti Hakala mukaan talotekniikan terävimpään kärkeen
Talotekniikkakonserni QMG kasvaa Länsi-Suomessa ostamalla merkittävät IV- ja sähköalan yritykset Porista. Yrityskauppojen myötä QMG:n valtakunnallinen…
Quattroservices on allekirjoittanut Laakson yhteissairaalan päärakennuksen eteläosaa koskevan tilauksen
Talotekniikka-alaurakka-allianssissa on mukana kolme toimijaa, ja Quattroservices vastaa yhtenä hankkeen talotekniikkakumppanina osaltaan LV-, sprinkleri- ja…
Erikalla on edessään uusi ura putkiasentajana – ja töitä riittää varmasti
Talviset yötyöt kaupungin katujen kunnossapidossa saivat nelikymppisen Erika Erosen pohtimaan tulevaisuuttaan. Työvuosia on jäljellä vielä…