Kokkolan LVIS-Palvelu ostaa LVI-palveluyritys PetenPutken liiketoiminnan

Talotekniikkakonserni QMG vahvistaa asemaansa Keski-Pohjanmaalla, kun sen tytäryhtiö Kokkolan LVIS-Palvelu ostaa LVI-huolto- ja -korjauspalveluita tarjoavan PetenPutki Oy:n liiketoiminnan. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.

PetenPutki tarjoaa LVI-huolto- ja -korjauspalveluita Keski-Pohjanmaalla – Kokkolan kaupungin ja saariston lisäksi Himangalla, Lohtajalla, Kälviällä ja Pietarsaaressa. Yhtiöllä on viisi asentajaa ja sen liikevaihto oli vuonna 2022 noin 1,0 miljoonaa euroa. Kokkolan LVIS-Palvelu työllistää 20 LVI-ammattilaista, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 2,3 miljoonaa euroa.

– Haluamme rakentaa monipuolisen ja kattavan LVI-urakoinnin ja -palveluiden repertuaarin Keski-Pohjanmaata varten. PetenPutki tuo Kokkolan LVIS-Palveluun taitavan tiimin nopean LVI-palvelun tehtäviin, kertoo QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä, joka toimii myös Kokkolan LVIS-Palvelun toimitusjohtajana.

– Nyt oli oikea hetki yhdistymiselle. Olemme keskustelleet QMG:n kanssa pidemmän aikaa, joten tunnemme toisemme ja näemme synergiat, kertoo PetenPutken omistajayrittäjä Petri Forsell.

Molempien yhtiöiden henkilöstö jatkaa yrityskaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä. Petri Forsell tulee QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin osakkaaksi.

Paikallisuutta kunnioittava konserni tuo kasvumahdollisuuksia

Liittyminen QMG-konserniin tuo Petri Forsellin mukaan yhtiölle mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun Pohjanlahden rannikkoseudulla on menossa varsinainen investointibuumi.

– Osana valtakunnallista konsernia, jonka toimintaperiaate on paikallisuuden kunnioittaminen, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laajempia palveluita, Heikki Kiiskilä ja Petri Forsell toteavat.

PetenPutki tunnetaan Keski-Pohjanmaalla työpaikkana, jolla on innostava yrityskulttuuri. Yhtiön henkilöstön painonpudotuskampanja sai viime talvena laajaa huomiota.

– Olemme aina panostaneet työssä viihtymiseen ja terveyteen, ja QMG:n puitteissa sitä on hyvä jatkaa, Petri Forsell sanoo.

Kuva: Heikki Kiiskilä (vas.) ja Petri Forsell

Lisätietoja:

Heikki Kiiskilä, aluejohtaja, QMG Pohjois-Suomi, 040 486 2358, heikki.kiiskila@qmg.fi

Petri Forsell, toimitusjohtaja, PetenPutki Oy, 044 9922 945, petenputki@gmail.com


Uusimmat artikkelit

QMG:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tiina Koppinen – kapulanvaihto Kimmo Liukkosen kanssa maaliskuun alussa

Talotekniikkakonserni QMG:n uutena toimitusjohtajana ja Nimlas Groupin johtoryhmän jäsenenä aloittaa 1.3.2024 DI, MBA Tiina Koppinen.…

Vesa-Pekka Vuopio nimitetty QMG:n vastuullisuus- ja hankintajohtajaksi

Talotekniikkakonserni QMG vahvistaa johtoryhmäänsä nimittämällä DI Vesa-Pekka (Vesa) Vuopion vastuullisuus- ja hankintajohtajaksi 15.1.2024 alkaen. Vuopio…

LVI-Trio keskittyy talotekniikkahuoltoon ja palvelu-urakointiin – taloyhtiöiden putkiremonttiliiketoiminta myydään

QMG-konsernin strategian mukaisesti LVI-Trio terävöittää toimintaansa, ja keskittyy jatkossa LV- ja IV-huollon sekä palvelu-urakoinnin tehtäviin.…