QMG ostaa LVI-Aitan, joka on Kainuun johtava LVI-alan yritys

Talotekniikkakonserni QMG ostaa LVI-Aitan. Yhtiön toimipaikat säilyvät Kajaanissa ja Sotkamossa, ja koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Yrityskauppa täydentää QMG:n vahvaa Pohjois-Suomen verkostoa.
LVI-Aitta tunnetaan Kainuussa pitkäjänteisenä ja luotettavana urakoitsijana ja huoltokumppanina. Yhtiön perustivat vuonna 1973 Tauno Hälinen ja Toivo Simanainen. Sukupolvenvaihdos tehtiin 1990-luvun lopulla, ja siitä lähtien johdossa on ollut Ville Hälinen. LVI-Aitan nuorten asentajien joukosta löytyy jo Hälisten kolmattakin sukupolvea.
– Pitkäjänteisyys on meille tärkeää, joten liittymisen ratkaisi ostajan toimintamalli. QMG:n paikallista liiketoimintaa korostava kulttuuri tuntui meille sopivimmalta. Olemme lisäksi panneet merkille kajaanilaisen Paikallis-Sähkön hyvän menestyksen konsernissa, LVI-Aitan toimitusjohtaja Ville Hälinen kertoo.
LVI-Aitan liikevaihto oli 7,1 miljoonaa euroa vuonna 2022, ja se työllistää yhteensä 40 talotekniikka-ammattilaista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia, vaan kaikki työntekijät jatkavat tehtävissään.
Toimitusjohtaja Ville Hälinen, toimistopäällikkö Paula Oittinen ja työpäällikkö Mika Juntunen liittyvät kaupan myötä QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin osakkaiksi.
QMG:lla jo kymmenen yritystä Pohjois-Suomessa
QMG omistaa Kainuussa entuudestaan sähköurakoitsija Paikallis-Sähkön ja turvatekniikkayhtiö Capconin. LVI-Aitta laajentaa QMG:n toimintaa alueella merkittävästi. Viime viikolla QMG julkisti Kokkolassa PetenPutki Oy:n oston liiketoimintakaupalla.
Muita konsernin yhtiöitä Pohjois-Suomen alueella ovat Tornion Ilmastointitekniikka, Movitek, Kokkolan LVIS-Palvelu, Mesiel, ORS Service, Tammi Kiinteistötekniikka sekä Automaatio T&N. Lisäksi monia yhtiöistä on täydennetty liiketoimintakaupoilla.
– On hienoa saada LVI-Aitan pätevä porukka riveihimme. Olemme menestyneet hyvin Kainuussa, ja nyt tarjoomamme monipuolistuu. Saamme joukkoomme LVI-ammattilaisia, joilla on vahvaa osaamista, QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä toteaa.
LVI-Aitta panostaa palveluvalikoimaan ja henkilöstön koulutukseen
– Kainuu on vilkas talotekniikkamarkkina, ja täällä menestyäkseen pitää hallita laaja palveluvalikoima. Asiakkainamme on merkittäviä teollisuusyrityksiä, kiinteistönomistajia, paikallisia yrittäjiä ja kotitalouksia. Olemme investoineet sekä tekniikkaan että henkilöstön koulutukseen johdonmukaisesti, Ville Hälinen kertoo.
– QMG tukee LVI-Aitan toimintaa strategisella johtamisella sekä muun muassa hankinta- ja järjestelmäsopimuksilla. Henkilöstölle QMG-konsernin uramahdollisuudet ja työsuhde-edut ovat kiinnostava lisä, Ville Hälinen jatkaa.
Kuva: Heikki Kiiskilän vieressä LVI-Aitan toimistopäällikkö Paula Oittinen ja toimitusjohtaja Ville Hälinen (oik.).
Lisätietoja:
Heikki Kiiskilä, aluejohtaja, QMG Pohjois-Suomi, 040 486 2358, heikki.kiiskila@qmg.fi
Ville Hälinen, LVI-Aitta Oy:n toimitusjohtaja, 010 837 3101, ville.halinen@lviaitta.fi
Uusimmat artikkelit
QMG:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tiina Koppinen – kapulanvaihto Kimmo Liukkosen kanssa maaliskuun alussa
Talotekniikkakonserni QMG:n uutena toimitusjohtajana ja Nimlas Groupin johtoryhmän jäsenenä aloittaa 1.3.2024 DI, MBA Tiina Koppinen.…
Vesa-Pekka Vuopio nimitetty QMG:n vastuullisuus- ja hankintajohtajaksi
Talotekniikkakonserni QMG vahvistaa johtoryhmäänsä nimittämällä DI Vesa-Pekka (Vesa) Vuopion vastuullisuus- ja hankintajohtajaksi 15.1.2024 alkaen. Vuopio…
LVI-Trio keskittyy talotekniikkahuoltoon ja palvelu-urakointiin – taloyhtiöiden putkiremonttiliiketoiminta myydään
QMG-konsernin strategian mukaisesti LVI-Trio terävöittää toimintaansa, ja keskittyy jatkossa LV- ja IV-huollon sekä palvelu-urakoinnin tehtäviin.…