QMG kasvattaa turvatekniikka- ja sähköurakoinnin palveluitaan ostamalla Kuusitunturi Lahden

QMG on Suomen johtavia talotekniikan LVISJA-palveluiden tarjoajia ja Kuusitunturi Lahden osto vahvistaa QMG:n asemaa myös turvatekniikkapalveluissa. Yrityskauppa nostaa konsernin henkilöstömäärän jo tuhanteen.

Talotekniikkakonserni QMG (Quattro Mikenti Group Oy) ostaa Kuusitunturi-konsernin Lahden-yhtiön, joka työllistää 62 sähköurakoinnin ja turvatekniikan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 7,8 miljoonaa euroa, josta noin 2 miljoonaa oli turvatekniikkaa ja sähköhuollon töitä. Yrityskauppa ei aiheuta muutoksia henkilöstöön tai asiakassopimuksiin. Kuusitunturi Lahti jatkaa toimintaansa QMG-konsernin tytäryhtiönä ja osana sen Väli-Suomen organisaatiota. Juha Kosonen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja QMG:n pienosakkaana.

Toiminta jatkuu samalla nimellä ja johdolla

– Kuusitunturi Lahti täydentää erinomaisesti palveluitamme Päijät-Hämeessä ja Väli-Suomessa. Se jatkaa itsenäisenä paikallisena yhtiönä ja vanhalla nimellään. Uutta on ison konsernin tuki. Yhteistyö muiden tytäryhtiöiden kanssa on mahdollista aina, kun se on liiketaloudellisesti järkevää. Mitä nimeen tulee, niin yhtiöllä on vahva maine tällä alueella ja asiakkaat luottavat Juha Kososen vetämään tiimiin, joten emme näe nyt syytä vaihtaa nimeä. Yritysilme muuttuu QMG:n linjaan, kertovat QMG-konsernin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen ja Väli-Suomen yhtiöitä johtava Mikko Sahikallio.

Kuusitunturi-konsernin muut yhtiöt toimivat Imatralla, Lappeenrannassa ja Joutsenossa. Niihin kaupalla ei ole vaikutusta.

– Kuusitunturi-konserni keskittyy Kaakkois-Suomen markkinaan. Löysimme huolellisen keskustelun kanssa hyvän omistajan Lahden-yhtiölle. Uskon, että QMG tarjoaa Lahden työntekijöille hyviä näkymiä urakehitysmielessä, kertoo Tommi Kuusitunturi, joka johtaa perheyhtiötä.

Turvatekniikan kysyntä kasvussa – QMG seuraa aktiivisesti markkinaa

QMG osti maaliskuussa oululaisen turvatekniikkayritys Capconin. Myös sillä on vahva sähköalan kytkentä, sillä se toimii QMG:ssa Paikallis-Sähkön tytäryhtiönä.

– Strategiamme on kasvaa yritysostoilla, ja nyt seuraamme tiiviisti myös turvatekniikka-alaa. Haemme paikallisesti vahvoja ja kannattavia yrityksiä, Kimmo Liukkonen toteaa.

Kuvassa Mikko Sahikallio, Juha Kosonen ja Kimmo Liukkonen

Lisätietoja:

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, QMG-konserni, 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi

Mikko Sahikallio, QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja, 050 477 0707, mikko.sahikallio@qmg.fi

Tommi Kuusitunturi, toimitusjohtaja, Kuusitunturi Oy, 0400 746 024, tommi.kuusitunturi@kuusitunturi.fi

Juha Kosonen, toimitusjohtaja, Kuusitunturi Lahti Oy, 0400 926 548, juha.kosonen@kuusitunturi.fi