Movitek rakentaa kasvua Pohjois-Suomessa – Jukka Kivimäki toimitusjohtajaksi

Talotekniikkakonserni QMG:n oululainen tytäryhtiö Movitek on nimittänyt toimitusjohtajakseen Jukka Kivimäen.

Jukka Kivimäki aloittaa Movitekin toimitusjohtajana 14.3.2022. Hän toimi vuosina 2006–2019 QMG:n tytäryhtiön Paikallis-Sähkön toimitusjohtajana ja palaa nyt sapattivapaalta konsernin tehtäviin. Movitek tekee talotekniikkaurakointia ja -huoltoa koko Pohjois-Suomen alueella. Yhtiö työllistää 50 henkilöä ja sen liikevaihto oli vuonna 2021 noin 12 miljoonaa euroa. 

QMG:lla on Movitekin lisäksi Pohjois-Suomessa viisi muuta yhtiötä – LVI-urakoitsijat Kokkolan LVIS-Palvelu ja Tornion Ilmastointitekniikka, sähköurakoitsijat Paikallis-Sähkö ja VirtaWorks sekä turvatekniikan erikoisosaaja Capcon.

– Näemme Pohjois-Suomessa paljon potentiaalia sekä urakoinnissa että palveluissa. Toivotan Jukan lämpimästi tervetulleeksi tauolta QMG:n riveihin. Hänen laaja johtajakokemuksensa vaativista tehtävistä sekä monipuolinen markkinoiden tuntemus vahvistavat Movitekia, kun rakennamme kasvua, QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä sanoo.

Samassa yhteydessä Movitekin toimitusjohtajana pitkään työskennellyt Mikko Moilanen ottaa asiakkuusjohdon ja urakkalaskennan vetäjän tehtävät.

– Hienoa, että saamme Jukan toimitusjohtajaksi. Yhteistyö hänen kanssaan on aina ollut vakaata ja tuloksekasta. Haluan itse nyt keskittyä asiakastyöhön ja projekteihin, Mikko Moilanen kertoo.

Movitek luopuu rakennusliiketoiminnasta ja keskittyy talotekniikkaurakointiin

Movitek on kuulunut QMG-konserniin vuodesta 2017. Yhtiö tunnetaan vähittäiskaupan, liikekiinteistöjen sekä vaativien rakennusten talotekniikan osaajana. Tällä hetkellä Movitek urakoi muun muassa Oulun uuden yliopistollisen sairaalan sekä useiden liikekeskusten talotekniikkaa eri puolilla maakuntaa.

Kuluvan vuoden alussa Movitek uudisti strategiaansa. Yhtiö luopuu rakennusliiketoiminnastaan keskeneräisten hankkeiden valmistuttua ja keskittyy täysin talotekniikkaurakointiin. Talotekniikka on aina muodostanut Movitekin liikevaihdosta pääosan. 

– Kasvatamme kilpailukykyämme maakunnallisista hankkeista ja sopimuksista lisäämällä yhteistyötä Paikallis-Sähkön ja Capconin kanssa, joten pystymme tällä hetkellä tarjoamaan vahvaa LVIS- ja turvatekniikan urakointia. Arviomme myös ostokohteita muun muassa kylmätekniikassa, Jukka Kivimäki kertoo.

Lisätietoja:

Heikki Kiiskilä, QMG, Pohjois-Suomen aluejohtaja sekä Kokkolan LVIS-Palvelun toimitusjohtaja, heikki.kiiskila@qmg.fi, 040 486 2358

Jukka Kivimäki, toimitusjohtaja, Movitek Oy, jukka.kivimaki@qmg.fi, 040 519 5776

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, QMG-konserni, kimmo.liukkonen@qmg.fi, 050 347 8997