Talotekniikka on kiinteistöjen energiatehokkuuden kulmakivi

Kiinteistöjen energiankulutus ja siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat merkittävä osa yhteiskunnan kokonaispäästöistä. Muiden muassa lämmitys, jäähdytys ja valaistus kuluttavat kaikki energiaa. Jopa 40 prosenttia Euroopan energian kulutuksesta onkin lähtöisin kiinteistöistä.

Kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on viime vuosina lisääntynyt nopeasti yhtä aikaa kasvavan ympäristötietoisuuden ja -huolen kanssa. Samaan aikaan teknologiset innovaatiot ja tekoälyn nopea kehitys synnyttävät jatkuvasti kysyntää uusille talotekniikkapalveluille. Meille on konsernissa tärkeää mahdollistaa kestävä rakentaminen ja asiakkaitamme omien ympäristötavoitteiden saavuttaminen. Autamme löytämään kustannustehokkaat ja ympäristöystävälliset ratkaisut kaikenlaisiin ja -kokoisiin kiinteistöihin. 

Tehokkaat ja kokonaisuuden kannalta tarpeenmukaisesti optimoidut järjestelmät sekä oikein ylläpidetyt laitteet varmistavat kiinteistön energiatehokkaan käytön vaarantamatta sen elinkaarta. Esimerkiksi hyvä sisäilmasto on terveellinen sekä käyttäjien että talon rakenteiden kannalta. Ilman täytyy kiertää ja vaihtua hallitusti, jolloin kosteus ei tiivisty rakenteisiin.

Energiankuluttajasta tuottajaksi

Olemme viime vuosina panostaneet konsernissa kiinteistöjen energiatehokkuutta tukevien palveluiden kehittämiseen. Otamme hiilidioksidipäästöjä vähentävät toimenpiteet huomioon sekä palveluliiketoiminnassa että urakoissa. Valtakunnallisen verkostomme asiantuntijat suunnittelevat, toteuttavat ja huoltavat järjestelmiä sekä auttavat tekemään oikeita laitteisto- ja tarvikevalintoja, jotka tukevat ympäristö- ja energiansäästötavoitteita.

Uudisrakentamisessa energiajärjestelmien valinta on keskiössä. Tänä päivänä kiinteistöistä saattaa tulla jopa energian tuottajia. Tästä esimerkkinä rakennusten katoilla olevien aurinkopaneelien ylimääräisen tuotannon myyminen eteenpäin. Tärkeä kuitenkin muistaa, että myös vanhemmissa kiinteistöissä ja korjausrakentamisessa on paljon mahdollisuuksia uudistaa käytäntöjä ja järjestelmiä.

Meillä QMG:ssä on näissä talkoissa mukana kaikki talotekniikan lajit ja monipuolinen osaamisemme mahdollistaa energiatehokkaiden valintojen tekemisen. Olipa kyseessä sitten käyttövesi- ja viemäriverkosto, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä, ilmanvaihtojärjestelmä, sähköjärjestelmät tai rakennusautomaatio.

Kiinnostuitko? Olemme koonneet verkkosivuillemme lisätietoa aiheesta. Tutustu tarkemmin talotekniikan eri osa-alueiden tärkeään rooliin energiatehokkuuden lisääjänä.

Pekka Pöykkö
Toimitusjohtaja, QMG Partners


Uusimmat blogit

QMG:n hankinta- ja vastuullisuusjohtaja Vesa Vuopio

Vastuullisuus kiinnostaa asiakkaitamme – QMG kehittää tytäryritystensä valmiuksia

QMG koostuu 50 paikallisesta yrityksestä, joilla on toiminnan kehittämiseen intohimoisesti suhtautuva yrittäjätaustainen johto, alansa erikoisosaamista…

Talotekniikkayritys on rakentajan monipuolisin kumppani

Vaihdan 1.3.2024 Kimmo Liukkosen kanssa QMG:n toimitusjohtajan viestikapulaa. Hän siirtyy kohta hyvin ansaitulle vapaalleen, ja…

Paikallis-Sähkön Timo Keränen ja Terrafamen Joni Lukkaroinen.

EUROOPPALAISTA AUTOTEOLLISUUTTA SÄHKÖISTÄMÄSSÄ

Hyppäsimme Timo Keräsen (kuvassa vasemmalla) sähköautoon Paikallis-Sähkön konttorilla Kajaanissa, ja reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen vaaramaisemien keskeltä…