QMG kasvattaa Pohjois-Pohjanmaan sähköarsenaaliaan vihreän siirtymän ja teollisuusinvestointien takia
Talotekniikkakonserni QMG ostaa Pyhäjoella ja Raahessa toimivan Rannikon Sähköpisteen. Kauppa on osa QMG:n strategista ohjelmaa vahvistaa sähköurakoinnin palveluitaan.
QMG ostaa Rannikon Sähköpisteen liiketoiminnan ja yhdistää sen tytäryhtiöönsä Paikallis-Sähköön, joka on jo nyt suurin yksittäinen sähköurakoitsija Pohjois-Suomessa. Rannikon Sähköpisteen liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 15 sähköammattilaista.
Kaupalla ei ole vaikutuksia asiakassopimuksiin tai henkilöstön asemaan. Kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä. Rannikon Sähköpisteen osakkaista Riikka Pirttimaa ja Arto Pääkkö liittyvät QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin omistajaohjelmaan.
– Rannikon Sähköpiste on erinomainen lisäys QMG:n Pohjois-Pohjanmaan tarjoomaan. Sillä on vakiintunut asiakas- ja kumppaniverkosto sekä osaava henkilöstö. Riikka Pirttimaan johdolla yhtiö on valmis tukemaan kasvutavoitteitamme ja tuo Paikallis-Sähkölle vahvan jalansija Raahen ja Pyhäjoen seudulla, toteaa QMG:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Heikki Kiiskilä.
Kiiskilä katsoo, että viime aikojen muutokset rakentamisessa ja energiamarkkinoilla korostavat sähköosaamisen tärkeyttä Suomelle. Se heijastuu sähköurakointiin hyvinä työllisyysnäkyminä.
– Markkinoilla erottuu kaksi voimakasta ajuria, jotka nostavat sähköosaamisen arvoa. Ensimmäisenä ovat investoinnit vihreän siirtymän mukaisiin energiaratkaisuihin, sähköiseen liikenteeseen sekä energiatehokkuuteen. Toinen voimakas aalto tulee Pohjois-Suomen merkittävistä teollisuusinvestoinneista. Me haluamme olla niissä mukana, Kiiskilä painottaa.
Paikallis-Sähkö kasvattaa Rannikon Sähköpisteen resurssejA
Rannikon Sähköpisteen on perustanut vuonna 1984 Risto Pirttimaa, nykyisen toimitusjohtajan isä. Liittyminen QMG:n verkostoon tuo pitkään kaivattua volyymia, kun kilpailemme kuntien, rakennusliikkeiden ja teollisuuden projekteista, kertoo johdossa jatkava Riikka Pirttimaa.
– Työvoiman riittävyys on ollut pullonkaulana, kun on ollut paljon töitä yhtä aikaa meneillään. Olemme joutuneet kieltäytymään joistakin kiinnostavista hankkeista. Paikallis-Sähkön kautta takanamme ovat laajat resurssit, joten voimme tarjota myös entistä laajempia ja monipuolisempia projekteja, Riikka Pirttimaa sanoo tyytyväisenä.
Paikallis-Sähkö yltää yli 20 miljoonan euron vuosittaiseen liikevaihtoon, ja sen riveissä työskentelee yli 150 sähköammattilaista. Vahvan aseman selittää se, että yhtiöllä on Kajaanin pääkonttorin lisäksi toimipaikat Oulussa, Kuusamossa, Kuopiossa ja useilla muilla pohjoisen paikkakunnalla.
– Salaisuutemme on laaja-alaisuus, timanttinen työnjohto ja jokaisen työntekijän kohdalla halu palvella. Kohteemme vaihtelevat suurista sairaaloista teollisuuteen, vähittäiskauppaan, toimistoihin tai kuntien sähköinfraan – ja varsinkin Kainuussa ja Koillismaalla teemme paljon töitä myös loma-asuntoihin ja kotitalouksiin, kertoo Paikallis-Sähkön kokenut toimitusjohtaja Timo Keränen.
– Rannikon Sähköpiste on meille tuttu yritys ja arvostamme sen tekemää pitkäjänteistä työtä. Saamme lisää kovia ammattilaisia joukkueeseemme tärkeälle alueelle. Uskon, että Paikallis-Sähkön monipuolinen palveluvalikoima kiinnostaa Rannikon Sähköpisteen asiakkaita, Timo Keränen jatkaa.
Kuvassa vasemmalta Rannikon Sähköpisteen toimitusjohtaja Riikka Pirttimaa ja sähkötöiden johtaja Arto Pääkkö, QMG:n aluejohtaja Heikki Kiiskilä, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen sekä Rannikon Sähköpisteen perustaja Risto Pirttimaa. Taustalla on kesällä 2022 valmistunut Rannikon Sähköpisteen urakointikohde, hirsirakenteinen Pyhäjoen Saaren koulu.
Lisätietoja:
Heikki Kiiskilä, Pohjois-Suomen aluejohtaja, QMG, heikki.kiiskila@qmg.fi, 040 486 2358
Timo Keränen, toimitusjohtaja, Paikallis-Sähkö Oy, timo.keranen@paikallis-sahko.fi, 045 605 9717
Riikka Pirttimaa, toimitusjohtaja, Rannikon Sähköpiste Oy, riikka.pirttimaa@rannikonsahkopiste.fi, 044 076 7660
Rannikon Sähköpiste
Rannikon Sähköpiste on Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoen ja Raahen alueella toimiva sähköurakoitsija, joka on perustettu vuonna 1984. Teemme sähköasennuksia sekä uudiskohteissa että saneerauskohteissa. Olemme sähköistäneet kouluja, päiväkoteja, terveydenhuollon rakennuksia, teollisuutta ja muita kiinteistöjä. Asiakkaitamme ovat kunnat, kuntayhtymät ja muut julkisorganisaatiot. Teemme sähköurakointia ja sähkösuunnittelua myös rakennusliikkeille ja muille yksityisille rakennuttajille. Työmme toteutuksesta vastaa ammattitaitoinen, pätevä ja kokenut henkilökuntamme. Rannikon Sähköpisteen palveluksessa on 15 ammattilaista ja yhtiön liikevaihto oli vuonna 2022 noin 1,6 miljoonaa euroa. Lue lisää www.rannikonsahkopiste.fi