QMG ostaa pohjoisen vahvan sähköurakoitsijan Paikallis-Sähkön
Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group ostaa Paikallis-Sähkö Oy:n, joka on merkittävä pohjoissuomalainen sähköurakoinnin, sähkötekniikan ja kiinteistöautomaation osaaja. Kauppa kasvattaa Quattro Mikenti Groupin liikevaihdon tänä vuonna jo yli 100 miljoonan euron. Haemme kaupalla yhteistä kasvua ja entistä vahvempaa asemaa Pohjois-Suomessa, kertoo Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.
Quattro Mikenti Group ostaa vahvan ja perinteikkään pohjoissuomalaisen sähköalan yrityksen Paikallis-Sähkön, jonka päätoimipaikka on Kajaani. Vuonna 1959 perustettu yhtiö urakoi Kainuun, Oulun seudun ja Koillismaan lisäksi sekä Lapissa, Pohjois-Ruotsissa että eri puolilla Etelä-Suomea. Paikallis-Sähkön liikevaihto oli vuonna 2015 noin 13,1 miljoonaa euroa ja se työllistää 116 sähköurakoinnin, sähkötekniikan ja kiinteistöautomaation ammattilaista.
– Paikallis-Sähkön monipuoliset ja korkeatasoiset osaamiset täydentävät mainiosti tarjoomaamme. Lisäksi pystymme vahvistamaan asemaamme koko Pohjois-Suomessa, jossa näemme paljon yhteisiä kasvumahdollisuuksia, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.
– Olemme vaikuttuneita Paikallis-Sähkön vahvasta osaamisesta sähköjärjestelmätoimituksissa ja KVR-hankkeissa sekä suunnittelussa. Toiminta maantieteellisesti laajalla alueella kertoo projektiosaamisesta. Myös erikoissähköosaaminen keskijännite-, muuntaja-, teollisuus- ja kaivoskohteista sekä kiinteistöautomaatiosta on arvokasta. Sähköjärjestelmien maanlaajuinen ennakkohuolto sekä keskusten ja muuntajien lämpö- ja ultraäänimittaukset ovat kiinnostavia uusia palveluita, Kimmo Liukkonen jatkaa.
Paikallis-Sähkön toimiva johto jatkaa tehtävissään ja tulee mukaan Quattro Mikenti Groupin avainhenkilöohjelmaan. Myös kaikki Paikallis-Sähkön työntekijät jatkavat tehtävissään. Yhtiön omistajina tähän saakka toimineet alkuperäisen perustajan Valto Mönkkösen perheenjäsenet ovat jo aiemmin jääneet pois liiketoiminnasta.
– Uskon, että liittyminen Quattro Mikenti Groupiin sujuu helposti. Olemme itse toteuttaneet vuosien mittaan useita yritysostoja, joten yhdistymiset ja kulttuurien kehittämiset ovat meille tuttuja, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Jukka Kivimäki toteaa.
– Tärkeää on, että tämä antaa Paikallis-Sähkölle uusia eväitä kasvuun. Pystymme tarjoamaan omaa osaamistamme konsernin nykyisille asiakkaille sekä palvelemaan omiamme monipuolisemmin. Asiakkaille yrityskauppa ei aiheuta mitään muutoksia. Samat yhteyshenkilöt palvelevat ja yrityksen nimi ei muutu, Jukka Kivimäki sanoo.
Lisätietoja:
Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi
Jukka Kivimäki, toimitusjohtaja, Paikallis-Sähkö Oy, puh. 040 519 5776, jukka.kivimaki@paikallis-sahko.fi