Jesse Harmainen opiskeli LVI-insinööriksi työn ohella
Vesijohtoliike J. Laitisen työnjohtaja Jesse Harmainen valmistui ammattikoulusta putkiasentajaksi vuosikymmen sitten. Jatkokouluttautuminen oli mielessä jo tuolloin, mutta eteen kiilasi halu saada käytännön kokemusta asennustöistä.
Lisäopintojen suhteen palaset loksahtivat kuitenkin kohdilleen hiljattain. Tarve lisäkouluttautumiseen lähti Jessen omista tulevaisuuden haaveista – hän halusi uusiin, haastavampiin tehtäviin, joissa menestymistä sopiva tutkinto helpottaisi. Kouluttautumisen lähtökohta oli siis Jessen omien ammatillisten tavoitteiden saavuttaminen, mutta pelkästään siihen opintojen anti ei toki rajoittunut.
Monimuoto-opetus vaatii itsenäisyyttä, mutta tuo joustavuutta
Jesse suoritti LVI-insinöörin tutkintonsa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Koulutus järjestettiin monimuoto-opetuksena, jonka aikana on hyvin mahdollista myös työskennellä jopa täysipäiväisesti. LVI-insinöörin tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä, joten Jessen opinnot kestivät 4 vuotta. Suuri osa kanditasoisista ammattikorkeakoulututkinnoista ovat työharjoitteluineen 3,5 vuoden mittaisia ja 210 opintopisteen laajuisia.
Monimuoto-opinnoissa korostuu itsensä johtaminen. Jesse kertoo LVI-insinöörin opintojen sisältäneen paljon matematiikkaa ja fysiikkaa. Laskutehtävien tekeminen itsenäisesti työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin kehitti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Pohjakoulutuksesta ja käytännön työkokemuksesta on ollut paljon hyötyä Jesselle. LVI-insinöörin opintoihin voi hakea millä tahansa soveltuvalla koulutuksella, mutta vahva tietopohja tuo edellytykset pysyä kelkassa mukana. Koulutuksessa ei näet lähdetä aivan perusasioista.
Opiskelu tuo yritykselle lisää osaamista – ja entistä tyytyväisempiä työntekijöitä
Opiskelu työn ohella vaatii tasapainottelua tulotason ja opintojen välillä. Koulutuksen rahoittaminen voi olla haasteellista, mutta tärkeää on löytää yhteinen sävel työnantajan kanssa ja etsiä ratkaisu, joka sopii kaikille osapuolille.
Opintojen alkupuolella Jesse käytti arjestaan neljä työpäivää töissä, ja perjantait hän pyhitti opetukseen osallistumiselle. Loppusuoran lähestyessä Jesse siirtyi työskentelemään täysipäiväisesti. Opintojen loppuvaiheessa hän siis edisti opintojaan iltaisin ja viikonloppuisin, joskin Vesijohtoliike J. Laitisen puolelta myös toisenlaiset ratkaisut olisivat sopineet.
– En olisi enää halunnut lähteä täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Näin jälkeenpäinkin katsottuna monimuoto-opetus oli hyvä vaihtoehto. Tekisin saman valinnan uudelleen, Jesse arvioi.
Opiskelun sovittaminen yhteen projektinjohdon kanssa sujui vaivattomasti, ja Jesse on saanut työnantajaltaan kannustusta osaamisensa kehittämiseen. Myös konsernitasolla linja on yhtenäinen.
– Kyllä meillä QMG:llä on tärkeää, että työntekijämme saavat kehittää itseään. Se tuo opiskelevalle henkilölle lisää mahdollisuuksia, mikä edistää työssä viihtymistä. Myös konserni ja tytäryhtiömme saavat tällä tavoin lisää osaamista. Kaikki voittavat, summaa QMG Partnersin toimitusjohtaja Pekka Pöykkö.
Erityisen inspiroivaa opinnoissa olivat itse asiassa hetket työn parissa. Sain ahaa-elämyksiä, kun huomasin töissä käyttäväni tietoa, jonka olin juuri oppinut insinöörikoulutuksen aikana.
Voittajana yhtälössä on myös suomalainen yhteiskunta. Osaamistason noustessa jokainen pystyy tuottamaan lisää yhteiskunnallista hyvinvointia. Jotta pystymme tuottamaan lisäarvoa, tarvitsemme pitemmälle kouluttautuvia ihmisiä – myös jo työelämässä olevia henkilöitä. Lisäkouluttautuminen vahvistaa myös työntekijän itsensä tunnetta siitä, että kaikki on mahdollista.
– Erityisen inspiroivaa opinnoissa olivat itse asiassa hetket työn parissa. Sain ahaa-elämyksiä, kun huomasin töissä käyttäväni tietoa, jonka olin juuri oppinut insinöörikoulutuksen aikana, Jesse kertoo.
Lisäopintojen avulla haaveista totta
Jesse näkee opiskelunsa avartaneen ovia toimihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin. Opiskelu ei ainoastaan lisännyt Jessen työnantajan käyttöön tulevaa osaamista, vaan osoitti myös hänen kehittymishalunsa ja -kykynsä. Tässä mielessä hän näkee arvoa muidenkin alojen koulutuksilla, vaikka itse valmistuikin nimenomaan LVI-insinööriksi. Jesse kannustaa muitakin harkitsemaan jatkokouluttautumista:
– Kollegat ovat olleet tosi kiinnostuneita, ja olen saanut paljon kyselyitä, että miten homma oikein toimii. Tosi hienoa, jos voin omalla esimerkillä näyttää, että tällainenkin on mahdollista. Suosittelen ehdottomasti!
Uusimmat artikkelit
Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…
Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi
Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…
QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn
Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…