EUROOPPALAISTA AUTOTEOLLISUUTTA SÄHKÖISTÄMÄSSÄ

Paikallis-Sähkön Timo Keränen ja Terrafamen Joni Lukkaroinen.

Hyppäsimme Timo Keräsen (kuvassa vasemmalla) sähköautoon Paikallis-Sähkön konttorilla Kajaanissa, ja reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen vaaramaisemien keskeltä avautui vaikuttava näky. Terrafamen kaivos- ja tehdasalue on laaja, mutta istuu horisonttiin. Louhittu ja käsitelty kiviaines on muotoiltu tasaisen laakeiksi ja tyyniksi valleiksi. 

Tehdasalueen portille tultaessa ilahdumme sähköautojen latausasemasta. Vieraiden autot ovat täällä hyvässä hoivassa. Portilla jokaiselle kävijälle on tarjolla taskukokoinen turvallisuusopas täynnä tiukkaa asiaa.

Terrafame on merkittävä kemianteollisuuden yritys – yhtiön kaivostoiminta työllistää noin kaksi sataa henkilöä, ja lisäarvon takaava jalostus noin kuusi sataa. Yhtiön vuotuinen kapasiteetti on170 000 tonnia nikkelisulfaattia, 100 000 tonnia sinkkisulfidia ja 7 400 tonnia kobolttisulfaattia sekä 115 000 tonnia ammoniumsulfaattia. Tuotevalikoima kasvaa uraanilla vuonna 2024. Terrafamesaavutti vuonna 2022 yhteensä 584 miljoonan euron liikevaihdon. 

Nopealla loikalla maailmanluokkaan

Reilussa viidessä vuodessa Terrafamesta on sukeutunut Euroopan johtava akkukemikaalitehdas. Akkukemikaalitehtaan raaka-aineet saadaan omasta kaivos- ja metallituotannosta. Terrafame erottaa louhitusta kiviaineksesta bioliuotuksella metallit, jotka tuotetaan metallipuolituotteiksi metallitehtaalla. Akkukemikaalitehtaalla niistä prosessoidaan koboltti- ja nikkelisulfaattia, sähköistyvän liikenteen akkukemikaaleja. 

Joni Lukkaroinen (kuvassa oikealla) on ollut Terrafamen toimitusjohtaja vuodesta 2016 lähtien. Alkukesällä hän vieraili Ranskassa, jossa hän todisti uuden eurooppalaisen ACC-akkutehtaan avajaisia. Sinnekin Kainuun akkukemikaalit matkaavat päätyäkseen Citroënin, Peugeotin, Opelin, Fiatin ja muutaman muun tunnetun automerkin pellin alle. Mutta miten Terrafamesta tuli maailmanluokan akkukemikaalien tuottaja?

– Teimme vuonna 2017 selvityksiä, minkä strategisen suunnan valitsemme, jotta voimme nostaa tuotantomme jalostusarvoa, ja valitsimme akkukemikaalit. Kilpailukykymme perustuu siihen, että kemikaalimme ovat vastuullisesti tuotettuja ja puhtaita. Terrafamen akkukemikaalien hiilijalanjälki on alan alhaisin, jopa 60 prosenttia alhaisempi kuin kilpailevien tuotteiden keskimääräinen jalanjälki, toteaa Lukkaroinen.

Pitkäjänteiset kumppanuudet tukevat kasvua

Kaivostoimintaa ovat aina kuuluneet järeät kiviautot. Niitä Terrafamella on 15 kappaletta, eikä niiden sähköistäminen ole vielä mahdollista. Kiviautojen kehitys etenee kuitenkin vauhdikkaasti, ja myös niiden kohdalla edetään kohti hiilidioksidipäästötöntä tulevaisuutta.

Myös teollisuusalueen henkilö- ja pakettiautoissa käytettävät fossiiliset polttoaineet pyritään tulevaisuudessa korvaamaan sähköisillä ja fossiilittomilla polttoaineratkaisuilla – muiden päästöjä vähentävien toimenpiteiden lisäksi.

– Tavoitteemme on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2039 mennessä, Lukkaroinen korostaa.

Siksi yhtiö edellyttää myös kumppaneiltaan aktiivista työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Paikallis-Sähkö on toiminut sähköistysurakoissa ja -korjaustöissä Terrafamen ja teollisuusalueen tehtävissä yli kymmenen vuotta.

– Energiamurros näkyy sähköalalla voimakkaasti – hiilijalanjäljen pienentäminen kuuluu avaintehtäviimme. Autamme asiakkaitamme parantamaan energiatehokkuuttaan ja edistämme uusien ratkaisujen yleistymistä. Asennamme paljon sähköautojen latausasemia sekä aurinkopaneeleita. Omassa päivittäisessä työssämme noudatamme samoja periaatteita, jaolemme juuri vaihtamassa huoltoautokalustoakin sähkötoimiseksi, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen kertoo.

Paikallis-Sähkö työskentelee kaivospiirin alueella erilaisissa projekteissa, infrahankkeissa sekä sähkökorjausten ja -huollon tehtävissä. Vaatimustaso on korkea, eikä sekään ole tavatonta, että toimitaan esimerkiksi Säteilyturvakeskuksen valvonnan alaisina.

– Tässä tulee monipuolinen kokemuksemme avuksi. Olemme olleet teollisuusalueen sähköistyskumppani jo vuodesta 2010 lähtien. Tiedämme turvallisuusvaatimukset sekä pystymme tarjoamaan laajan palveluvalikoiman sähkötöiden raskainta sarjaa myöten. Haluan myös korostaa, että asentajamme arvostavat Terrafamen ammatillisesti vaativia tehtäviä. Kyllä näissä on oma hohtonsa, Timo Keränen kuvaa.

Turvallisuus on osa ammattilaisuutta

Joni Lukkaroinen ja Timo Keränen puhuvat pitkään turvallisuuden merkityksestä. Molempien näkemyksen mukaan laadukkaaseen työhön ja ammattilaisuuteen sisältyy omaehtoinen turvallisuuden valvominen. Tapaturmataajuuslukujen painaminen alemmas on yhteinen tavoite.

– Korostamme paljon jokaisen työntekijän vastuunottoa. Asiaan kuuluu tarttua, kun havaitsee puutteen turvallisuudessa, Timo Keränen toteaa.

– Turvallisuus on jatkuvan parantamisen kohteista tärkeimpiä. Kaikki tähtää siihen, että laitoksen toimintavarmuus on aina maksimaalinen. Haluamme, että laitteet toimivat ilman häiriöitä, jottapystymme vastaamaan asiakkaillemme antamiimme lupauksiin. Oman kunnossapidon lisäksi tarvitsemme siinä luotettavia kumppaneita, Joni Lukkaroinen summaa.

Paluumatkalla katselemme alueen maisemaa uudelleen. Täältä eurooppalaiset autot saavat puhdasta voimaa. Vastaan tulee päättäväisen näköinen Paikallis-Sähkön huoltoauto. Kumppani sai taas tehtävän.

Uusimmat artikkelit

Antero Lindström ja Harri Havurinne Hausmaticin tuotantoauton edessä.

Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten

QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…

Anna Tervahauta ja Oiva Loukkojärvi kättelevät Movitekin verstaalla

Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi

Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…

QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn

Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…