Technopolis ja Movitek: LVI-projekteissa rakentuu myös luottamus

Toimitilojen asiantuntija Technopolis sai alkunsa 1980-luvulla Oulun legendaarisesta Teknologiakylästä, ja nykyään se toimii jo kuudessa Euroopan maassa. Oulussa Technopoliksella on neljä kampusaluetta, joiden LVI-tekniikan päivityksissä Movitek on varmaotteinen kumppani. Movitekin viimeisin suuri projekti Technopoliksen kanssa sijoittui Ydinkeskustan kampukselle. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin toimitilojen osasaneeraus ja toisessa vaiheessa rakennettiin uudisosa, jonka myötä toimitilakokonaisuuden pinta-ala lähes tuplaantui.

TOIMITILOJEN TÄYTYY VENYÄ MUUTTUNEISIIN TILANTEISIIN – SAMAA ODOTETAAN LVI-URAKOITSIJALTA

Technopoliksen Oulun yksikön johtaja Marko Lind kuvaa yrityksen asiakkaita moninaiseksi joukoksi, jonka tarpeita Technopolis haluaa palvella mahdollisimman kattavasti. Joskus se voi tarkoittaa tilojen muokkaamista vastaamaan asiakkaan muuttunutta tilannetta, tai toimistotilan muokkaamista kokonaan uuden asiakkaan toimintaa varten.

– Asiakkaidemme toimialat vaihtelevat tuotekehityksestä digiturvallisuuden kautta vaikkapa asiakaspalvelutoimintaan, mikä tuo meille toimitilojen tarjoajana sopivasti haastetta. Kuten olemme huomanneet, myös monenlaiset maailmantilanteet ja trenditkin vaikuttavat toimistotilojen tarpeisiin, Lind avaa.  

Toimitilojen suunnittelussa on otettava huomioon tulevaisuuden muutostarpeet. Se vaatii urakoitsijalta laajaa ymmärrystä talotekniikan mahdollisuuksista. Movitek saakin Lindiltä kiitosta pitkänäköisestä ja hyvin perustellusta LVI-suunnittelusta. Hän pitää tärkeänä myös urakoitsijan kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin ripeästi. 

– Välillä voi tulla yllättäviä tilanteita, joissa on eduksi tehdä nopeita kustannusarvioita ja arvioida mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja viivytyksettä. Joskus taas projekti on tarve aloittaa ennen lopullisen suunnitelman lukkoon lyömistä, jolloin suunnitelmaa tarkennetaan matkan varrella.  

Movitekin toimitusjohtaja Oiva Loukkojärvi on ketterien hankkeiden ystävä. Haastavatkin projektit onnistuvat, kun urakoitsija pystyy reagoimaan nopeasti ja projektinjohto on tilanteen hermolla. 

– On tärkeää aidosti ymmärtää asiakkaan tarpeita. Hyvä projektinjohto varmistaa, että koko työketju on samalla sivulla ja projekti toteutetaan sutjakasti, kertoo Oiva Loukkojärvi.  

TALOTEKNIIKAN AMMATTILAINEN ON MYÖS ASIAKASPALVELIJA

Sepänkadun toimipisteessä tehtiin uudisosa ja mittava saneeraus vuosien 2018–2020 aikana. Kun laajennettiin jo olemassa olevaa toimitilaa, huomioitavien asioiden lista oli erilainen kuin uudisrakentamisen puolella. Projektin haastavuutta lisäsi sijainti keskustassa ja toimitilojen käyttö saneerauksen aikana.   

– Urakoitsija ei voi suunnitella aikatauluja omin päin, vaan kaikessa tekemisessä täytyy huomioida, että meidän ja asiakkaidemme arki rullaa. Toimenpiteistä sovitaan etukäteen ja aikatauluja kunnioitetaan – kärjistäen voisi sanoa, ettei urakoitsija voi ilmaantua betonia valuvilla saappailla asiakkaan tiloihin kesken kokouksen. Taloteknisen osaamisen lisäksi urakoitsija on myös asiakaspalvelija, jolla täytyy olla tilannetajua, Marko Lind kuvailee. 

Movitekin toiminta-alue on Pohjois-Suomi, ja vuosien varrella LVI-urakoitsija on kerännyt alueella arvokasta kokemusta haastavienkin projektien läpi viemisestä. Vaativien kohteiden LVI-urakoitsijana Movitek huolehtii projektiyhteistyön etenemisestä kokonaisvaltaisesti.

– Luotamme mielellämme urakoitsijaan, jolla on näkemystä projektinjohtoon ja syvällistä ymmärrystä LVI-tekniikasta, Lind summaa

Uusimmat artikkelit

Antero Lindström ja Harri Havurinne Hausmaticin tuotantoauton edessä.

Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten

QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…

Anna Tervahauta ja Oiva Loukkojärvi kättelevät Movitekin verstaalla

Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi

Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…

QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn

Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…