Sähköhuoltopalveluita tarjoava Assonant liittyy QMG-konserniin Helsingissä
Talotekniikkakonserni QMG kasvattaa pääkaupunkiseudun sähköhuoltojen, -korjausten ja -palveluiden tarjoomaansa ostamalla Assonant Oy:n. Yrityskaupan myötä QMG:n valtakunnallinen palveluliiketoiminta kasvaa 125 miljoonaan euroon.
Assonant Oy on toiminut 30 vuotta sähköhuoltojen, -korjausten ja -palveluiden sektorilla. Sen pääkohteita ovat alusta lähtien olleet suurten vuokrataloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien kerrostalot. Assonant työllistää 12 sähköalan ammattilaista, ja sen liikevaihto oli 31.7.2023 päättyneellä tilikaudella hieman yli 3 miljoonaa euroa.
Yrityksen perustaja Petri Lahtinen jatkaa toimitusjohtajana myös kaupan jälkeen ja liittyy QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin osakkaaksi.
Ahkera paluumuuttaja opiskeli sähköteknikoksi ja ryhtyi yrittäjäksi 19-vuotiaana
Petri Lahtinen asui lapsena 10 vuotta Ruotsissa, ja muutti takaisin Suomeen 15-vuotiaana. Hän aloitti vuonna 1992 sähköteknikon opinnot Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa ja perusti ensimmäisen yrityksensä jo opiskeluaikana. Ruotsin-tuliaisena Petrillä on edelleen sujuva ruotsin kielen taito.
– Isäni ehdotti, että alkaisin tehdä asuntoremonttitöitä, ja siitä syttyi kipinä yrittäjyyteen. Pian työllistin jo muutaman kaverinkin. Muutaman vuoden ajan teimme asuntoremontteja. Valmistumisen ja pätevyyksien saamisen jälkeen keskityin kokonaan sähköasennuksiin ja -huoltoihin, ja sillä tiellä ollaan. Asiakkaamme ovat alusta lähtien olleet vuokrataloyhtiöitä ja muita suuria kiinteistönomistajia, Petri Lahtinen kertoo.
– Uskon ketteryyden ja osaamisen yhdistelmään. Asentajamme ovat hyvin osaavia, joten annan heille mahdollisimman paljon itsenäistä vastuuta, ja asiakkaamme luottavat heihin. Suora vastuunotto, ammattimaisuus ja ”bra jobbat” -asenne on ollut kilpailuetumme markkinoilla. Siksi myös QMG:n toimintamalli istuu meille. Odotan kiinnostuneena, millaisia synergiaetuja pystymme tarjoamaan asiakkaille esimerkiksi automaatiossa tai paloturvatekniikassa osana konsernia, Petri jatkaa.
QMG kasvattaa markkinaosuuttaan sähkössä pääkaupunkiseudulla
Kohta kahdeksan vuotta QMG:ssa toiminut Tapani Lempinen toivottaa Assonantin lämpimästi tervetulleeksi, ja Petri Lahtinen tuleekin QMG:n sisällä raportoimaan hänelle. QMG:n valtakunnallisesta palveluliiketoiminnasta vastaa Pekka Pöykkö.
Tapani Lempisen pääkaupunkiseudulla johtamat yhtiöt JT-Sähkötekniikka, JRA-Sähkö ja SW-Sähkö ovat sähköurakoinnin ja -palveluiden osaajia, joilla kullakin on omat vahvuusalueensa muun muassa latausasemien, teollisuuden tai vaikkapa ravintoloiden sähköistyksissä. Assonant tuo kokonaisuuteen vahvan palvelupainotuksen.
– Katsomme kevään aikana, miten lähdemme tarjoamaan asiakkaillemme monipuolisempaa urakoinnin ja palveluiden yhdistelmää. Näen tässä paljon mahdollisuuksia, sillä Petrin yrittäjäasenne on niin samanlainen kuin meillä, että ymmärrämme toisiamme mainiosti, Tapani Lempinen sanoo.
– Näen mahdollisuuksia järkevään kasvuun siinäkin mielessä, että henkilöstön saatavuudessa on nyt hieman helpompi tilanne kuin pari vuotta sitten, Lempinen toteaa.
Sähköurakointia QMG:n yhtiöistä tarjoavat pääkaupunkiseudulla Quattroservices ja Mikenti Talotekniikka.
Kuva: Tapani Lempinen (vas.), Petri Lahtinen ja Pekka Pöykkö
Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, toimitusjohtaja, QMG Partners Oy, pekka.poykko@qmg.fi, 050 432 4822
Tapani Lempinen, toimitusjohtaja, JT-Sähkötekniikka Oy, tapani.lempinen@jt-sahkotekniikka.fi, 040 752 5330
Petri Lahtinen, toimitusjohtaja, Assonant Oy, petri.lahtinen@assonant.fi, 040 505 8030
Assonant Oy lyhyesti
Assonant on sähköhuoltojen, -korjausten ja -palveluiden erikoisosaaja pääkaupunkiseudulla. Sen pääkohteita ovat suurten vuokrataloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien kerrostalot. Vuonna 1991 perustettu Assonant työllistää 12 sähköalan ammattilaista, ja sen liikevaihto oli 31.7.2023 päättyneellä tilikaudella 3,06 miljoonaa euroa. Assonantin toimipaikka sijaitsee Helsingin Oulunkylässä.
Uusimmat artikkelit
Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…
Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi
Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…
QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn
Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…