QMG vahvistaa asemaansa Uudenmaan LVI-markkinoilla ostamalla Rauno Saari Oy:n
Vuoden 2023 LVI-urakoitsijaksi valittu Rauno Saari Oy liittyy yrityskaupalla QMG-konserniin. Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Rauno Saari Oy on toimitiloihin Uudellamaalla keskittyvä LVI-urakointiyritys. Sen keskeisiä asiakkaita ovat rakennusliikkeiden lisäksi vähittäiskauppa, kauppakeskukset, teollisuus sekä terveydenhuollon ja opetuksen kiinteistöt.
Rauno Saari Oy:n liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella noin 5,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 10 LVI-ammattilaista, minkä lisäksi se työllistää 20–30 henkilön vahvuisen kumppaniverkoston. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Vantaalla ja Forssassa, ja sen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta.
QMG ostaa Rauno Saari Oy:n kasvattamaan palveluliiketoimintaansa
QMG organisoi maaliskuussa palvelu- ja projektiliiketoimintansa valtakunnallisesti. Rauno Saari Oy:n osto tarkoittaa konsernin strategian mukaista palvelu-urakoinnin vahvistamista Uudellamaalla. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia, vaan koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
– Olemme tyytyväisiä saadessamme Rauno Saari Oy:n pätevän tiimin mukaan konserniin. Se edustaa sitoutunutta ja määrätietoista talotekniikka-ammattilaisuutta, jota me arvostamme, kertoo liiketoimintajohtaja Pekka Pöykkö QMG:lta.
– Yritysosto täydentää pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla merkittävästi LVI-palvelu-urakointiamme, jota tekevät lisäksi Ilmastointi-Mikenti Oy, LVI-Trio Oy ja Vesijohtoliike J. Laitinen Oy. Kaupan johdosta QMG:n LVI-palveluliiketoiminnan volyymi yltää Uudellamaalla noin 40 miljoonaan euroon, Pekka Pöykkö jatkaa.
Projektiliiketoiminnan puolella mittavia LVI-kokonaisuuksia Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla toteuttavat QMG:n tytäryhtiöistä Quattroservices Oy ja Mikenti Talotekniikka Oy.
Vuoden LVI-urakoitsija korostaa laaja-alaista osaamista
Toimitusjohtaja Mikko Saari on johtanut isänsä perustamaa ja hänen nimeään kantavaa yritystä vuodesta 2010. Hän arvelee, että valinta vuoden LVI-urakoitsijaksi johtui yhtiön pitkäjänteisestä ja kannattavasta liiketoiminnasta sekä hyvästä asiakastyytyväisyydestä. Hän korostaa myös laaja-alaisen ammattitaidon merkitystä.
– Yhtiö on aina menestynyt hyvin, vaikka 30 vuoden taipaleeseen on ehtinyt osua monenlaisia suhdanteita. Olemme pyrkineet aina kasvattamaan monipuolista osaamista. Vaikka vähittäiskauppa onkin suurin asiakaskuntamme, olemme aktiivisesti mukana monilla toimialoilla sekä rakennusliikkeiden kumppanina, Saari kertoo.
QMG ja Rauno Saari Oy olivat entuudestaan tuttuja yhteisistä projekteista.
– Tunsimme QMG:n ammattitaitoisena ja hyvin organisoituna yrityksenä. Liittyminen konserniin tuo meille vahvempia resursseja toiminnan kehittämiseen. Tärkeää oli myös mahdollisuus jatkaa konsernissa omalla nimellä ja toimintamallilla, koska uskomme siihen, Mikko Saari toteaa.
Yrityskaupan jälkeen Mikko Saari ja hänen sisarensa Hanna Saari liittyvät QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin osakasohjelmaan.
Kuva: Mikko Saari (vas.) ja Pekka Pöykkö juhlistivat yrityskauppaa kahveilla Järvenpään Citymarketissa, jonka uudistus oli yksi Rauno Saari Oy:n suurimpia projekteja.
Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, liiketoimintajohtaja, Palvelut, QMG-konserni, pekka.poykko@qmg.fi, 050 432 4822
Mikko Saari, toimitusjohtaja, Rauno Saari Oy, mikko.saari@raunosaari.fi, 040 563 6438
Rauno Saari Oy lyhyesti
Rauno Saari Oy on vuonna 1994 toimintansa aloittanut LVI-urakointiyritys, joka toteuttaa liike-, teollisuus- ja toimistotilojen sekä julkisten tilojen LVI-urakointia ja energiasaneerauksia. Yhtiön keskeisiä asiakkaita ovat suuret rakennusliikkeet sekä kiinteistöjen omistajat ja liiketiloja käyttävät yritykset. Rauno Saari Oy:n palveluksessa on 10 LVI-ammattilaista sekä laaja kumppaniverkosto. 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella yhtiön liikevaihto oli noin 5,9 miljoonaa euroa. www.raunosaari.fi
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu 48 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2023 QMG:n liikevaihto oli 270,1 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 500 henkilöstöomistajaa. www.qmg.fi
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4000 talotekniikka-ammattilaista yli 120 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla markkinoiden vastuullisin talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan ympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma). Lisätietoja verkkosivuilta www.nimlasgroup.com
Uusimmat artikkelit
Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…
Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi
Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…
QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn
Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…