QMG saa uuden pääomistajan ja lähtee mukaan muodostamaan pohjoismaista talotekniikkakonsernia

Pääomasijoitusyhtiö Adelis myy enemmistöosuutensa talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupista KLAR Partnersille, joka omistaa entuudestaan Ruotsissa Sandbäckens-konsernin.

KLARin omistamat ruotsalainen talotekniikkakonserni Sandbäckens ja Quattro Mikenti Group (QMG) tulevat muodostamaan yhden Pohjoismaiden johtavista talotekniikkaurakoinnin ja -palveluiden yrityksistä. Uudessa konsernissa molemmat yhtiöt jatkavat toimintaansa erillisinä. QMG:n liikevaihto viimeisen 12 kuukauden ajalta on noin 200 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 1000 talotekniikka-ammattilaista. Sandbäckensin liikevaihto oli viime vuonna noin 150 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 800.

Kimmo Liukkonen jatkaa QMG:n toimitusjohtajana ja kuuluu uuden konsernin johtoryhmään yhdessä konsernin ja Sandbäckensin talousjohtaja Johan Henrikssonin sekä konsernin ja Sandbäckensin toimitusjohtaja Mikael Mattsin kanssa. Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan tai asiakassopimuksiin. QMG:n henkilöstö jatkaa merkittävänä omistajana uudessa konsernissa.

– Olemme seuranneet QMG:ta jo jonkin aikaa, ja se sopii erinomaisesti KLARin sijoitusstrategiaan. QMG ja Sandbäckens edustavat markkinoiden parasta ammattiosaamista ja niillä on erittäin pätevät johtoryhmät. Tämä on loistava pohjoismainen kasvualusta, KLAR Partnersin osakas Fredrik Brynildsen sanoo.

Samanlainen johtamismalli yhdistää QMG:ta ja Sandbäckensia

– Uuden konsernin perustaminen yhdessä on luonteva askel, sillä molemmat konsernit toimivat hajautetun rakenteen mallilla, jossa paikallisilla yhtiöillä ja yrittäjyydellä on keskeinen rooli liiketoiminnassa. Meillä on sama periaate, että talotekniikka on paikallista liiketoimintaa, jossa maine ja luottamus luodaan lähellä asiakasta, QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

– KLAR Partnersilla on omistajana erittäin hyvä talotekniikka-alan tuntemus ja vahva kokemus alan yritysten kehittämisestä. QMG:lle on hienoa lähteä mukaan rakentamaan johtavaa pohjoismaista talotekniikkakonsernia. Se antaa meille parhaat lähtökohdat kasvutarinamme jatkamiseen sekä yritysostoilla että orgaanisesti, Kimmo Liukkonen jatkaa.

Kuvassa toimitusjohtajat: Sandbäckensin Mikael Matts ja QMG:n Kimmo Liukkonen (oik.)

Lisätietoja:

Fredrik Brynildsen, osakas, KLAR Partners, fb@klarpartners.com, +44 7388 439 890

Kimmo Liukkonen, QMG-konsernin toimitusjohtaja, kimmo.liukkonen@qmg.fi, 050 347 8997