QMG kasvattaa turvallisuuspalveluitaan ostamalla FireSecin
Talotekniikkakonserni QMG ostaa turvatekniikkayritys FireSec Oy:n, joka toimii Pirkanmaalla ja Etelä-Suomessa. Kaupan myötä palveluita kasvatetaan pääkaupunkiseudulla.
Vuonna 2019 perustettu FireSec tarjoaa kunnille, ammattimaisille kiinteistönomistajille, kauppakeskuksille ja asuinkiinteistöille teknisen turvallisuuden palveluita, kuten paloilmoittimia, hälytyksensiirtoja, turvavalaisimia, kameravalvonta- ja murtohälytysratkaisuja sekä turvatekniikan huoltoa ja asiantuntijapalveluita.
FireSecin palveluksessa on seitsemän ammattilaista ja vuoden 2022 liikevaihto oli noin 2,0 miljoonaa euroa. Yhtiön kotipaikka on Lempäälä.
QMG-konsernissa FireSec liittyy QMG Partners -verkostoon, jossa toimii 11 talotekniikan palveluyritystä pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Yrityskauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan, vaan koko johto ja henkilöstö jatkavat tehtävissään. Yrittäjät Marko Saviahde, Saku Tölli ja Jarno Saviahde liittyvät QMG:n pohjoismaisen emoyhtiön Nimlas Groupin osakasohjelmaan.
– QMG haluaa olla vahvasti mukana turvallisuuspalveluiden kehityksessä, ja etsimme lisää hyviä yrityksiä, jotka luovat laadukasta turvallisuutta. FireSec ja sen yrittäjät täydentävät palveluvalikoimaamme ja maantieteellistä peittoamme hienosti. Marko, Saku ja Jarno ovat luoneet yrityksen, jonka osaaminen ja asiakaspalvelu tunnustetaan laajasti, QMG Partnersin toimitusjohtaja Pekka Pöykkö kertoo.
Turvatekniikka-alalla ratkaisevat ammattitaito ja palvelualttius
Toimitusjohtaja Marko Saviahde on toiminut kiinteistöturvallisuusalalla yli kymmenen vuotta, josta yrittäjänä vuodesta 2019. Ala kehittyy ja järjestelmät monipuolistuvat, joten FireSec kehittää ammattitaitoaan johdonmukaisesti.
– Asiakkaat ovat kiinnostuneita uusista ratkaisuista, kuten etävalvonnasta, mutta toimintavarmuutta kaikki pitävät tärkeimpänä vaatimuksena turvajärjestelmille. Tukesin valtuuttamana palohälytysjärjestelmien toteuttajana meillä on hyvät valmiudet tarjota sen ympärillä laajaa ja laadukasta palveluvalikoimaa. Toinen tärkeä tekijä on kyky reagoida tehokkaasti ja palvelualttiisti erilaisiin tarpeisiin, koska turvallisuus on aina kriittinen asia, FireSecin toimitusjohtaja Marko Saviahde toteaa.
Liittyminen QMG Partnersiin ja QMG-konserniin tarkoittaa Marko Saviahteen mielestä kasvumahdollisuuksia ja asiakaspalvelun laajentamista.
– Tulemme vahvistamaan asemiamme pääkaupunkiseudulla sekä jatkamaan Pirkanmaalla, Turun seudulla, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Asiakkaillemme pystymme tarjoamaan laajempaa palveluvalikoimaa QMG:n muiden yhtiöiden kanssa. QMG:n malli sopii meille erinomaisesti – vastaamme jatkossakin omasta liiketoiminnastamme, ja saamme konsernilta tukea muun muassa strategiseen suunnitteluun ja hankintoihin, Marko sanoo.
Kuvassa QMG Partnersin Pekka Pöykkö sekä FireSecin Jarno Saviahde, Marko Saviahde ja Saku Tölli
Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, toimitusjohtaja, QMG Partners Oy, pekka.poykko@qmg.fi, 050 432 4822
Marko Saviahde, toimitusjohtaja, FireSec Oy, marko.saviahde@firesec.fi, 044 981 5459
FireSec lyhyesti
FireSec on vuonna 2019 perustettu turvatekniikkayritys, joka tarjoaa asiakkailleen teknisen turvallisuuden palveluita, kuten paloilmoittimia, hälytyksensiirtoja, turvavalaisimia, kameravalvonta- ja murtohälytysratkaisuja sekä turvatekniikan huoltoa ja asiantuntijapalveluita.
FireSecin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 2,0 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 7 turvatekniikka-ammattilaista. Yhtiön kotipaikka on Lempäälä ja toiminta ulottuu myös pääkaupunkiseudulle, Turun seudulle, Pohjanmaalle sekä Keski-Suomeen. Yhtiön osakkaita ovat Marko Saviahde, Saku Tölli ja Jarno Saviahde. www.firesec.fi