Nuorelle kylmäasentajalle lämmin vastaanotto

Talotekniikka-ala tarjoaa merkityksellisiä töitä, joissa pääsee edistämään energiatehokkuutta, kiinteistöjen turvallisuutta ja toimivuutta tai meitä jokaista kiinnostavaa asumismukavuutta.
Alamme tarvitsee paljon osaajia myös tulevina vuosikymmeninä. Tytäryrityksemme kantavat kortensa kekoon ja tarjoavat nuorille tekijöille työkokemusta ja kehittymismahdollisuuksia.
Juuri putkiasentajaksi valmistunut Artturi Nurmi liittyi hiljattain Kylmäkolmosen porukkaan. Suomen viileimmäksi jengiksi kutsutussa kylmäalan ykköstiimissä vastaanotto oli lämmin.
”Soitin ja kysyin, että mitä mieltä olisitte reippaasti työntekijästä ja minut otettiin ilolla vastaan. Olen päässyt hyvin mukaan porukkaan. On kiva nousta aamulla ylös ja tulla hommiin”, kylmäasentajana työskentelevä Artturi kertoo.
Nuori osaaja sai alkuun työparin, jonka kanssa oli helppo tutustua töihin ja työtapoihin. Nopeasti Kylmäkolmosessa huomattiin, että Artturi selviytyy vastuusta ja hänelle annettiin helppoja työvaiheita itsenäisesti suoritettavaksi. Vaikka itsenäinen työ on osa arkea, niin työyhteisö on silti läsnä.
”Muille alaa harkitseville kertoisin monipuolisista työtehtävistä. Palkat ja muut lisät ovat meillä reilassa, työympäristö ja johto ovat hyvää laatua ja saan kaikki tarvikkeet, mitä työhöni tarvitsenkaan”, Artturi summaa työskentelyä Kylmäkolmosella.
Menestystä työelämään Artturi!
Kiinnostaako työt alansa sitoutuneimmissa talotekniikkayrityksissä? Tutustu QMG:n tytäryrityksiin verkkosivujemme Löydä tekijä -navigoinnin avulla ja ota yhteyttä suoraan yrityksiin. Voit lähettää meille myös avoimen hakemuksen.
Uusimmat artikkelit
Kohti nollaa – Tunnustusta työturvallisuudesta
QMG-konsernissa panostetaan tänä vuonna entistä vahvemmin työturvallisuusjohtamiseen. Turvallinen työ on paitsi jokaisen oikeus myös velvollisuus…
Nimlas Groupin vuosikertomus 2024 julkaistu – 325 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina onnistuneesti liikkeelle
QMG:n pohjoismainen emoyhtiö Nimlas Group on julkaissut vuosikertomuksensa. Konserni laski alkuvuonna onnistuneesti liikkeelle 325 miljoonan…
QMG vahvistaa jälleen sprinkleriosaamistaan – PaloControl liittyy Quattroservicesiin
Talotekniikkakonserni QMG:n suurin tytäryhtiö, Quattroservices Oy, vahvistuu jälleen merkittävällä sprinkleriosaamisella, kun se ostaa PaloControl Oy:n…