työharjoittelu ja oppisopimus
Etsitkö talotekniikka-alan harjoittelu- tai oppisopimuspaikkaa? Tytäryhtiömme ympäri Suomea ottavat tilanteen mukaan riveihinsä opiskelijoita oppimaan työtä käytännössä. Tärkeintä on kiinnostus ja halu oppia koulusta saadun teorian lisäksi.
Rakennus-, kiinteistö- ja teollisuusala tarvitsevat jatkuvasti uusia ammattilaisia. Talotekniikka-alan työt eivät lopu ja uutta pääsee opettelemaan työn ohessa, kun talotekniikan ja olosuhteiden merkitys kasvaa yhteiskunnassa.
QMG-konserniin kuuluu yli 50 yhtiötä ympäri Suomea. Ammattitutkintoa suorittavia harjoittelijoita otetaan työtilanteen mukaan. Sama pätee myös teknisten alojen amk-opintojen harjoitteluun.
Monessa tapauksessa opintoihin kuuluva harjoittelu on johtanut kesätöihin. Monille työharjoittelijoistamme on auennut myös vakituinen työpaikka. Lue työharjoittelijoista Mikenti-Talotekniikan työmaalla ≫
MITÄ HARJOITTELIJALTA TOIVOTAAN?
Hyvällä asenteella ja tekemisellä pärjää pitkälle. Harjoittelussa tärkeintä on oppia toimimaan työelämässä osana työporukkaa ja omaksua uusia asioita. Tähän tarvitaan ennen kaikkea kiinnostusta siihen, mitä opiskelee.
Mitä harjoittelussa tapahtuu?
Harjoittelun sisältö vaihtelee yhtiön ja työkohteen mukaan. Esimerkiksi rakennustyömaalla työskennellään suuremmissa ryhmissä, joissa on 3–20 asentajaa. Niin sanotuissa keikkatöissä kuljetaan vanhemman asentajan mukana.
Työmaalla harjoittelu on aina kokeneemman asentajan kanssa yhdessä tekemistä. Pääset yhdistämään koulussa opitut asiat käytännön tekemiseen. Työtehtävät ovat aluksi helpompia, joissa samalla katsotaan osaamista.
Miten harjoittelussa onnistuu?
- Tee työsi niin hyvin kuin osaat
- Kun et osaa kysy. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan.
Kiinnostaako oppisopimus?
QMG:n tytäryhtiöt tarjoavat mahdollisuuksia kouluttautua talotekniikan pariin myös oppisopimuksella. Tiedustele mahdollisuuksia suoraan QMG:n tytäryrityksiltä.
Miten pääsen mukaan?
Tutustu paikallisiin yrityksiin ja löydä kiinnostukseesi ja sijaintiisi sopiva yritys. Ota yhteyttä ja tiedustele harjoittelu- tai oppisopimuspaikkaa suoraan QMG:n paikallisilta yrityksiltä.