Mikko Virtanen nousee Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajaksi
Mikko Virtanen on nimitetty QMG-konsernissa Mikenti Talotekniikka Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen. Hän on toiminut aiemmin yhtiön sähköurakoinnin johtajana.
Mikko Virtasen siirtyessä toimitusjohtajaksi sähköurakoinnin johtajuuden ottaa Antti Rantala. Virtanen ja Rantala olivat pitkään yrittäjinä Web Sähkössä, joka liittyi yrityskaupalla Mikenti Talotekniikkaan kesällä 2020. LVI-urakoinnin johtajana jatkaa kokenut Marko Pärssinen.
Mikenti Talotekniikka tarjoaa kokonaistalotekniikkaurakointia uudiskerrostalokohteisiin pääkaupunkiseudulla. Yhtiö työllistää noin 50 ammattilaista ja sen liikevaihto oli 10,9 miljoonaa euroa vuonna 2020. Näkymät ensi vuoteen ovat positiiviset.
– Kokonaistalotekniikkakonsepti toimii. Asiakkaille malli on vastuunotoltaan selkeä – yhden yhteyshenkilön ja sopimuksen kautta hoidamme koko urakan. Tilauskantamme vuodelle 2022 on hyvä ja olemme pystyneet rekrytoimaan lisää avainhenkilöitä. Paikkoja on kuitenkin auki kokeneille asentajille ja asennusryhmien johtajille, sillä toimintamme on kasvussa, Virtanen kertoo.
Asentajia tulee kuunnella
Mikko Virtanen painottaa urakoitsijoiden tarvetta kehittää toimintamallejaan.
– Uskon itse siihen, että henkilöstöstä tulee pitää huolta, sillä talotekniikkaurakoinnissa kilpailukyvyn ratkaisee se, että asentajilla on mahdollisuus onnistua työssään. Siksi kehitämme koko ajan työnjakoa työnjohdon, asennusryhmien johtajien ja asentajien välillä, jotta teemme aina laadukasta työtä, ja työ tuntuu ammattilaisista palkitsevalta. Kuuntelemme uusia ideoita ja rakennamme hyvät puitteet kannattavalle urakkatyölle, Virtanen toteaa.
Mikko Sahikallio keskittyy QMG:n yrityskauppoihin Väli-Suomen alueella
Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana on toiminut Mikko Sahikallio, jolla on QMG-konsernin Väli-Suomen aluejohtajana rosterissaan Mikenti Talotekniikan lisäksi myös Ajansähkö, JP-Yhtiöt, Kuusitunturi Lahti, Quattroservices Kaakkois-Suomi, Quattroservices Tampere ja Mikenti Oy Jypro, jossa hän toimii myös toimitusjohtajana.
– Konserni rakentaa merkittävää kasvua yritysostoilla Väli-Suomessa, ja se edellyttää minulta ajankäyttöä ja resursseja, joten on hyvä kohta siirtää vetovastuu Mikenti Talotekniikasta Virtasen Mikolle ja yhtiön vahvalle johtoryhmälle, Sahikallio sanoo.
Lisätietoja:
Mikko Virtanen, toimitusjohtaja, Mikenti Talotekniikka Oy, mikko.virtanen@qmg.fi, 040 576 3323
Mikko Sahikallio, aluejohtaja, QMG Väli-Suomi, mikko.sahikallio@qmg.fi, 050 477 0707