Räätälöity projektipäällikkökoulutus antoi uusia eväitä ja tuotti näkyvää tulosta
Kylmälaitteiden asennukseen, huoltoon ja korjaamiseen erikoistunut Kylmäkolmonen toteutti yhdessä Voimavarasi Oy:n kanssa asentajasta projektipäälliköksi -koulutuksen. Esihenkilöiden valmennus tapahtui työn ohessa vuoden 2023 aikana.
Liiketoiminnan nopean kasvun myötä yhtiössä oli huomattu, että esihenkilöt tarvitsivat uutta näkökulmaa tiimien johtamiseen ja projektien talouden seurantaan.
– Kävimme aluksi valmentaja Ramanda Anderssonin kanssa läpi lähtötilanteen ja tavoitteita. Hänen johdollaan räätälöitiin juuri meidän tarpeisiimme sopiva koulutus, joka oli mahdollista toteuttaa työn ohessa. Kyse on kokeneista ammattilaisista, joilla on asentajatausta ja vahvaa ammattiosaamista. Uusissa rooleissaan ja projektien vetovastuussa he tarvitsevat kuitenkin uutta näkökulmaa ja erilaisia taitoja, kertoo Kylmäkolmosen toimitusjohtaja Mika Räisänen.
Projektipäällikkökoulutuksen aikana keskityttiin henkilöjohtamisen lisäksi erityisesti talouden johtamiseen ja projektien katehallintaan.
– Teknisiä taitoja voimme itse opettaa, mutta tässä tarvittiin ennen kaikkea henkistä valmennusta. On eri asia vastata omasta työpanoksesta, kuin kantaa vastuuta projektikokonaisuuksista ja muidenkin tekemisestä.
Vuonna 2023 Kylmäkolmosen liikevaihto kasvoi yli miljoonalla eurolla. Samaan aikaan kannattavuus parani entisestään.
– Valmennus oli enemmänkin kuin oikea-aikainen. Se on sekä auttanut ylläpitämään liiketoiminnan kasvuvauhtia että tuottamaan laadullisesti hyvää tulosta kaikesta kiireestä huolimatta, kiittää Räisänen.
Kuva: Koulutuksen suorittaneille projektipäälliköille jaettiin Diplomit 26.2. Hotelli Pilotissa. Vasemmalta Jukka Kainulainen, Lauri Aho, Joona Arho, Voimavarasi Oy:n valmentaja Ramanda Andersson, Nico Zaitri ja Erik Mallander.
Kylmäkolmonen Oy liittyi QMG-konserniin vuonna 2020. Yhtiö on osa QMG Partners -palveluverkostoa. Vuonna 2022 Kylmäkolmoseen yhdistyi Fincoldin kylmätekniikka.
Uusimmat artikkelit
Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten
QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…
Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi
Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…
QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn
Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…