QMG ostaa LVI-urakoitsija Movitekin ja vahvistaa asemaansa Pohjois-Suomessa

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group (QMG) ostaa 90 prosentin osuuden Movitek Oy:stä, joka on Pohjois-Suomen johtavia talotekniikkaurakoitsijoita. Kauppa luo Movitekille uusia kasvumahdollisuuksia ja vahvistaa QMG:n markkina-asemaa alueella, toteavat Movitekin toimitusjohtaja Mikko Moilanen ja QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.

Liikekiinteistöjen, taloyhtiöiden ja julkisen sektorin LVI-urakoitsijana Pohjois-Suomessa tunnettu Movitek siirtyy QMG-konsernin omistukseen. Oulussa sijaitsevan Movitekin lisäksi kauppaan kuuluu tytäryhtiö Movitek Etelä-Suomi Tampereella. Yhtiöiden liikevaihto yltää 31.3.2018 päättyvällä tilikaudella noin 18 miljoonaan euroon ja ne työllistävät noin 60 talotekniikan ammattilaista.

Hyvä peitto Pohjois-Suomeen QMG:lle

– Olemme tyytyväisiä saadessamme Movitekin mukaan QMG:n yrittäjien joukkoon. Heidän vahva asemansa LVI-urakoinnissa täydentää palveluitamme Pohjois-Suomessa, sillä entuudestaan konserniin kuuluu merkittävä kajaanilainen sähköurakoitsija Paikallis-Sähkö. Nyt tarjoamme erittäin kattavaa palvelua Oulun eteläpuolelta aina Ylä-Lappiin saakka, QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

– Urakkakohteitamme ja toimialueemme laajuutta kuvaavat hyvin muun muassa kauppakeskus Valkea ja Kiinteistö Oy Oulun Alasintien toimitilarakennus, Raahen Antinkankaan koulu, Rovaniemen Prisman laajennus ja Kilpisjärven monitoimitalo, Movitekin toimitusjohtaja Mikko Moilanen sanoo.

Kaikki omistajat ja henkilöstö jatkavat tehtävissään

Movitek Oy:n perustajat Mikko Moilanen, Ilkka Rousu ja Matti Viitala sekä tytäryhtiö Movitek Etelä-Suomen osakkaat Marko Sillman ja Mika Sillman myyvät yrityksensä QMG:n omistukseen 90-prosenttisesti. Kaikki osakkaat jatkavat tehtävissään sekä vähemmistöosakkaina Movitekin yhtiöissä ja QMG-konsernissa. Kaikki työntekijät jatkavat tehtävissään vanhoina työntekijöinä.

– Omistajapohjan laajennuksella saamme lisäeväitä kasvuun ja yrityksen kehittämiseen. Kilpailukykymme kaikenkokoisista urakoista kasvaa ja palveluvalikoimamme laajenee. Meille on lisäksi tärkeää, että pystymme säilyttämään oman yrityskulttuurimme ja tarjoamaan henkilöstölle entistä laajemman ammatillisesti kunnianhimoisen ympäristön, Mikko Moilanen kertoo kaupan taustoista.

Lisätietoja:

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi

Mikko Moilanen, toimitusjohtaja, Movitek Oy, puh. 0400 770050, mikko.moilanen@movitek.fi