Kimmo Liukkonen tukemaan QMG:n kehitystoimintaa ja digitalisaatiota

Kimmo Liukkonen

Quattro Mikenti Groupin (QMG) pitkäaikainen toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen palaa yhtiön palvelukseen Senior Advisoriksi maanantaina 4. marraskuuta 2024. Keväällä toimitusjohtajan tehtävät Tiina Koppiselle omasta pyynnöstään luovuttanut Liukkonen toimii jatkossa QMG:n kehitystoiminnan vetäjänä ja keskittyy erityisesti digitalisaation edistämiseen konsernissa.

“Haluamme olla johtava talotekniikkakumppani asiakkaillemme ja tarjota yrityksillemme ympäristön, jossa he voivat menestyä. Tämä edellyttää nykyaikaisten digitaalisten työkalujen jatkuvaa kehittämistä. Olen tyytyväinen, että pääsemme hyödyntämään Kimmon mittavaa kokemusta alalta ja kiinnostusta teknologioihin tässä uudessa roolissa”, kertoo QMG:n toimitusjohtaja Tiina Koppinen. 

Vuodet 2015–2024 QMG:n vetovastuussa toiminut Liukkonen palaa innoissaan kehittämään yritystä sapattivapaan jälkeen. 

“On mielenkiintoista päästä viemään eteenpäin ratkaisuja, jotka tukevat QMG:n yrittäjävetoisiin paikallisiin yrityksiin perustuvaa toimintamallia. Konsernissa kehitämme toimintaa, jotta QMG:n yritykset voivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa eli asiakaslähtöisiin talotekniikkaprojekteihin ja -palveluihin. Teknologialla on paljon annettavaa toiminnan kehittämisessä ja tartun innolla uuteen rooliini”, Kimmo Liukkonen sanoo. 

Yritysostoista vastaavat jatkossakin liiketoimintajohtajat Mikko Sahikallio (projektit, Itä- ja Pohjois-Suomi), Kimmo Lehtonen (projektit, Etelä- ja Länsi-Suomi) sekä Pekka Pöykkö (palvelut). 

Lisätietoja:

Tiina Koppinen, QMG, toimitusjohtaja, 040 350 2225, tiina.koppinen@qmg.fi 

Uusimmat artikkelit

Antero Lindström ja Harri Havurinne Hausmaticin tuotantoauton edessä.

Antero Lindström Hausmaticin toimitusjohtajaksi – Rakennusautomaation kysyntä kasvaa kohisten

QMG-talotekniikkakonserniin kuuluvan automaatioyritys Hausmaticin toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2025 alkaen sähköinsinööri Antero Lindström. Yrityksen perustaja Harri…

Anna Tervahauta ja Oiva Loukkojärvi kättelevät Movitekin verstaalla

Anna Tervahauta Movitekin toimitusjohtajaksi

Oululaisen talotekniikkayritys Movitekin johtoon astuu 1.1.2025 LVI-insinööri Anna Tervahauta. QMG-konserniin kuuluvaa yhtiötä luotsannut Oiva Loukkojärvi…

QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi Christoffer Järkeborn

Christoffer Järkeborn on nimitetty QMG:n emoyhtiö Nimlas Groupin toimitusjohtajaksi 1.1.2025 alkaen. Järkeborn toimii tällä hetkellä…