Aurinko­­Voimala

Automaatio T&N vastasi suunnittelusta ja sähkötöistä, kun maatalousalan yritykselle toteutettiin katolle sijoitettava 110kW aurinkovoimala.

RakennuttajaHemmanet
QMG-yritys Automaatio T&N Oy
Pinta-ala500 m² (aurinkopaneelien pinta-ala)
Palvelut Energiatehokkuus Rakennusautomaatio Sähkö

Aurinkosähköstä lisävoimaa maatalousalan perheyritykselle

Automaatio T&N on suunnitellut, asentanut ja huoltanut rakennusautomaatiojärjestelmiä sekä pientaloihin että julkisen sektorin kiinteistöihin Pohjanmaalla jo yli 15 vuotta. Muutama vuosi sitten yhtiö aloitti myös aurinkosähköjärjestelmien suunnittelun. Ne ovat nopeasti nousseet yhdeksi fossiilisten polttoaineiden tärkeimmistä korvaajista, ja kysyntä moninkertaistui energianhintojen nousun yhteydessä.  

Hemmanetin toimeksiannossa voimme yhdistää sekä rakennusautomaatio- että aurinkosähköosaamisemme.

Mats Nordgren, Automaatio T&N

Hemmanetin tila sijaitsee Närpiön seudulla perinnemaisemassa. Liiketoiminta työllistää kolme sukupolvea ja päätuotteet ovat kalkkunantuotanto sekä siirtonurmikot. Niiden lisäksi Hemmanet tuottaa myös viljaa. Tila ja yrittäjät olivat tuttuja jo entuudestaan erilaisista sähkötöiden toimeksiannoista. Niiden yhteydessä nousi keväällä 2023 esiin myös automaation ja energiajärjestelmien kehitystarve.

– Tämä oli meille mielenkiintoinen projekti. Myös pienemmistä maatalouden tuotantorakennuksista tehdään nykyisin yhä älykkäämmin ohjattuja. Hemmanetin toimeksiannossa voimme yhdistää sekä rakennusautomaatio- että aurinkosähköosaamisemme, kertoo Mats Nordgren.

Asiakkaalle tehdyn tarvekartoituksen jälkeen Automaatio T&N ehdotti siipikarjantuotantorakennuksen katolle sijoitettavaa 110kW aurinkovoimalaa. Sen perustaksi yhtiö tuotti tarkat suunnitelmat, ennakkolaskelmat sekä 3d-mallinnokset. Kyseessä oli maatalousyrittäjille merkittävä investointi ja järjestelmän vaikutus energiakustannuksiin arvioitiin tarkasti.

Maisemalla on merkitystä

Automaatio T&N:lle oli tärkeää varmistaa suunnitelmissa myös maisemallinen näkökulma. Yhtiö on toteuttanut aurinkosähköjärjestelmiä muiden muassa Kristiinankaupungin vanhaan keskustaan. Merellisessä vanhassa puutalomiljöössä on uudisrakenteita rajoitettu määräyksillä ja paneeleita voi asentaa vain sisäpihan puolelle.

– Hemmanetin urakassa rakennuksen katolle asennettiin 240 aurinkopaneelia, joiden yhteispinta-ala on lähes 500 m². Halusimme varmistaa täälläkin, että uudet rakenteet istuvat kiinteistökokonaisuuteen, joka on näkyvällä paikalla.

Automaatio T&N vastasi suunnittelun lisäksi sähköasennuksista eli kaapelivedoista, invertterien asennuksesta sekä paneelien kytkennästä. Tuttu kumppaniyritys Närpes Byggtjänst vastasi paneelien asennuksista katolle.

Muita kohteitamme

Ammattitaitoista LVI-huoltoa joustavasti

KVL Putki- ja Poltinhuolto vastaa Kouvolan Asuntojen sopimuskumppanina LVI-huoltotöistä ja -projekteista Kymenlaaksossa.
LV-huolto ja -urakointi
Tekniset palvelut
Kymenlaakso

Keliber-litiumhanke

Kokkolalainen Mesiel Oy on mukana Sibanye-Stillwaterin Keliber-litiumhankkeessa rakentamassa Keski-Pohjanmaan tulevaisuutta.
Sähkö
Teollisuuden palvelut
Keski-Pohjanmaa

As Oy Kiikkulanrinne – Kaukolämmöstä ilmavesilämpöön

Lämpöjokeri toteutti 32 asunnon rivitaloyhtiön energiaremontin ilmavesilämpöpumpuilla.
Energiatehokkuus
LV-huolto ja -urakointi
Sähkö
Tekniset palvelut
Päijät-Häme