Paikallis-Sähkö ostaa Palosaaren Sähkön ja kasvaa asuntorakentamisen sähköurakoinnissa

Kajaanilainen Paikallis-Sähkö vahvistaa asemiaan Koillismaalla ostamalla kuusamolaisen asuntokohteiden osaajan Palosaaren Sähkön sähköurakointiliiketoiminnan.

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupiin kuuluva Paikallis-Sähkö ostaa liiketoimintakaupalla Palosaaren Sähkön sähköurakointitoiminnan, jonka henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Paikallis-Sähkölle. Kaupan jälkeen Paikallis-Sähkö työllistää noin 150 sähköurakoinnin ja -huollon ammattilaista Pohjois-Suomessa. Myyjä Keijo Palosaari jatkaa entisissä tehtävissään.

Yhtiöiden yhdistyminen on luontevaa jatkoa aiemmalle yhteistyölle: Palosaaren Sähkön omistaja Keijo Palosaari on aikoinaan toiminut kahdeksan vuotta työnjohtajana Sähköpalvelu Mustosella, jonka liiketoiminnan Paikallis-Sähkö osti kuluvan vuoden alussa. Lisäksi Palosaaren Sähkön sähköasentajia on ollut pitkään vuokrattuina Paikallis-Sähkön useilla urakkatyömailla.

Kauppa vahvistaa Paikallis-Sähkön ja QMG:n tarjoomaa Pohjois-Suomessa

– Olemme todenneet meillä vuokralla olleet Palosaaren Sähkön asentajat tehokkaiksi ammattimiehiksi, ja Keijon tiesimme kokeneeksi sähköalan osaajaksi, joten on hienoa saada heidät Paikallis-Sähkön riveihin. Vahvistamme palvelukykyämme Koillismaalla, kun saamme joukkoomme lisää alueen tuntevia ja kokeneita tekijöitä. Alueella on kasvavaa kysyntää paitsi sähköurakoinnille, myös huollolle sekä palo-, automaatio- ja turvajärjestelmien osaamiselle, toteaa Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen.

– Muodostamme yhdessä vahvan yhdistelmän sähköalan suunnittelu- ja projektiosaajia sekä asentajia. Osana Paikallis-Sähköä ja QMG:ta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajempaa palveluvalikoimaa, arvioi Keijo Palosaari.

– QMG:lle Paikallis-Sähkön vahvistuva asema on tärkeää kehitystä. Tuomme yhteen alueen parhaita yrittäjiä ja pystymme tarjoamaan sekä Pohjois-Suomen että valtakunnallisille asiakkaillemme entistä kattavampaa organisaatiota, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

Quattro Mikenti Group julkaisi jo aiemmin tällä viikolla yhden uuden yrityskaupan: ORS Service liittyy QMG:hen.

Kuvassa: Keijo Palosaari (vas,) ja Timo Keränen

Lisätietoja:

Timo Keränen, toimitusjohtaja, Paikallis-Sähkö Oy, 045 605 9717, timo.keranen@paikallis-sahko.fi

Keijo Palosaari, toimitusjohtaja, Palosaaren Sähkö Oy, 040 354 5417, keijo.palosaari@palosaarensahko.fi

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi