QMG:n paloturvallisuuspalvelut vahvistuvat Etelä- ja Keski-Suomessa – FireSec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola yhdistävät voimansa

Juha Pohjola ja Marko Saviahde kättelevät.

Talotekniikkakonserni QMG yhdistää vuodenvaihteessa tytäryhtiöidensä FireSecin ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjolan liiketoiminnat 1.1.2025 ja muodostaa vahvan paloturvallisuuden toimijan. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan yhtiöissä.

”Haluamme tällä yhdistymisellä vahvistaa palveluitamme ja kehittää toimintaamme entisestään. Kun alansa huiput FireSec ja Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola Oy yhdistävät resurssinsa, pystymme tarjoamaan entistä kilpailukykyisempää palvelua asiakkaillemme Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pirkanmaalla”, kertoo QMG:n palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Pöykkö.

Yhtiö jatkaa FireSecin nimellä, ja Marko Saviahde jatkaa toimitusjohtajana. Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola säilyy aputoiminimenä, ja palvelupäällikkö Juha-Pekka Pohjola jatkaa eteläisen Suomen vastuuhenkilönä.

”Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä, joten fuusio on luonnollinen jatkumo toiminnallemme. Osaamisemme täydentävät erinomaisesti toisiaan”, kertoo FireSecin toimitusjohtaja Marko Saviahde.

Pirkanmaalta lähtöisin oleva FireSec on kuntien, kiinteistönomistajien ja kauppakeskusten kumppani teknisessä turvallisuudessa, kun taas Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola on tunnettu toimija Uudellamaalla etenkin sairaala- ja sotekiinteistöissä. Molempien asiakkaisiin lukeutuvat myös sähköurakoitsijat, rakennusliikkeet ja teollisuusyritykset. Yhtiö työllistää fuusion myötä yhteensä 20 paloturvallisuuden ammattilaista.

Valtakunnallinen paloturvallisuuden ja turvatekniikan verkosto

QMG on kasvattanut monipuolisen ja kattavan palveluyritysten verkoston, joka on yhä vahvempi myös turvatekniikassa. Konsernilla on yhteensä seitsemän turvatekniikka- ja paloturvallisuusyhtiötä Suomessa.

FireSec palvelee paloilmoitinjärjestelmien asennus- ja huoltopalveluissa Etelä-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Turvatekniikkaan erikoistunut Capitis Control Oy (Capcon) toimii Paikallis-Sähkön tytäryhtiönä Oulussa, Kajaanissa, Kokkolassa ja Rovaniemellä.

Muita QMG:n turvatekniikkayhtiöitä ovat valtakunnallisesti toimiva KT Paloturvapalvelut, Palokatkot Vänskä Etelä-Suomessa, Kuusitunturi Lahti Päijät-Hämeessä, Ajansähkö Keski-Suomessa sekä Mikkelin Sähköasennus Etelä-Savossa.

”Tarjoamme paloturvallisuuspalveluita lähes koko maassa, ja käymme jatkuvasti keskusteluja laadukkaiden talotekniikkayritysten vetäjien kanssa, jotka ovat kiinnostuneet liittymään mukaan joukkueeseemme”, toteaa Pekka Pöykkö.

Lisätietoja:

Pekka Pöykkö, liiketoimintajohtaja, Palvelut, QMG, 050 432 4482, pekka.poykko@qmg.fi
Marko Saviahde, toimitusjohtaja, FireSec Oy, 044 981 5459, marko.saviahde@qmg.fi

FireSec
Paloilmoitinhuolto Jukka Pohjola

Uusimmat artikkelit

Kohti nollaa – Tunnustusta työturvallisuudesta

QMG-konsernissa panostetaan tänä vuonna entistä vahvemmin työturvallisuusjohtamiseen. Turvallinen työ on paitsi jokaisen oikeus myös velvollisuus…

Cerviuksen kiinteistötekniikan ammattilaiset

Nimlas Groupin vuosikertomus 2024 julkaistu – 325 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina onnistuneesti liikkeelle

QMG:n pohjoismainen emoyhtiö Nimlas Group on julkaissut vuosikertomuksensa. Konserni laski alkuvuonna onnistuneesti liikkeelle 325 miljoonan…

Quattroservicesin ja PaloControlin avainhenkilöt seisovat ulkona keltaisen seinän edessä.

QMG vahvistaa jälleen sprinkleriosaamistaan – PaloControl liittyy Quattroservicesiin

Talotekniikkakonserni QMG:n suurin tytäryhtiö, Quattroservices Oy, vahvistuu jälleen merkittävällä sprinkleriosaamisella, kun se ostaa PaloControl Oy:n…